8. loka, 2019

Aloitteet kiihottivat valtuustoa

Kangasalan valtuuston 7.10. piti olla esittelyn mukaan lyhyt läpihuutojuttu. Iikka Nikkisen (vas.) valtuustoaloite lihan ja maitotuotteiden käytön puolittamista vuoteen 2025 mennessä kiihotti väittelyn, jollaista ei ole ennen nähty.

Kaupunginhallituksen vastaukset tarkastuslautakunnan kysymyksiin aiheuttivat puheenvuoroja Sahalahden kevytväylästä. Jorma Urkko (kok.) ihmetteli neljän kilometrin pätkän kustannusten nousua puolesta puoleentoista miljoonaan euroon. Elinympäristöjohtaja Sirkku Malviala vastasi, että kustannusten nousu johtuu maastosta ja aiemmin rakennetuista vesi— ja kaasuputkista. Kevytväylän rakentaminen on viimein aloitettu.

Muutostalousarvion kohdalla talousjohtaja Seppo Saarinen kävi lukemassa tavanomaiset madonluvut lähestyvästä katastrofista. Odotettavissa oleva alijäämä on 300 000 euroa ja verokertymä on jäämässä 3,1 miljoonaa vajaaksi. Kaupunginjohtaja Oskari Auvinen oli siksi tehnyt 1,5 miljoonan euron leikkausohjelman, mutta se oli kaatunut kaupunginhallituksessa. Sen sijaan lainanotto-oikeutta lisättiin 3,1 miljoonalla eurolla. Seppo ”synkkä” Saarinen kutsui tätä happamasti ”syömävelaksi”, vaikka korkotaso on nollaa tai negatiivista ja lainaraha on erinomaisen halpaa. Epävarmuutta kuntiin tuovat Antti Rinteen hallituksen epäselvät suunnitelmat kuntataloudesta ja kuntien valtionavuista.

Loppuilta kului valtuustoaloitteiden parissa, joita oli peräti viisi. Saana Vahvelainen (kok.) oli tehnyt aloitteen nuorten mielenterveysongelmien ja masentuneisuuden hoidosta, Torsti Tulenheimo (kok.) valtuustoaloitteiden tekijöiden kuulemisesta, Eija Eskola (vihr.) yhdyskuntajätteen kierrätyksen vähentymisestä Kangasalla ja Jaakko Hyytinen (kesk.) energia- ja ilmastotyöryhmän perustamisesta. Se kannustaisi Kangasalan rakentajia aurinko- ja maalämmön sekä päästöttömän ja uusiutuvan energian käyttöön.

Yksi ylitse muiden oli Iikka Nikkisen valtuustoaloite kaupungin ateriapalvelujen lihan ja maitotuotteiden käytön puolittamista ja korvaamisesta kasvipohjaisilla vaihtoehdoilla vuoteen 2025 mennessä. Osasto MTK teki vastaiskun. Hannu Karppila (kesk.), joka on naudanlihakarjatilan omistaja, hyökkäsi kiivaasti Nikkistä vastaan ja syytti väärien tietojen levittämisestä. Karppilan mukaan suomalaisen naudan hiilijalanjälki on pieni verrattuna riisin tuotantoon Aasiassa. Rajoitukset ja kiellot johtaisivat lihan tuonnin lisääntymiseen. Soili Uotila-Välimäki (kok.) oli sitä mieltä, että ihmisillä pitää olla ”vapaus valita mitä syö”. Koululaisia ei saa pakottaa kasvisruokaan, uhosi Jari Leino (ps.).

Vihreiden Stiina Lahikainen ja lääkäri Sonja Koto muistuttivat punaisen lihan terveyshaitoista, ja heitä tuki Anne-Mari Thomassen (sd.).

Kaupunginhallituksen vastaukset valtuustoaloitteisiin saadaan ensi talvena.

JORMA MÄNTYLÄ
Valtuutettu (vas).

Jaa tämä sivu