18. heinä, 2018

Ranja Aukee: PIDETÄÄN KIINNI JULKISISTA SOTE-PALVELUISTA

            Sote-ajatuksia 16.7.2018

Olen miettinyt, miksi sotesta on niin vaikea puhua ja kirjoittaa. Pelkäänkö, etten osaa sanoa, mitä pitäisi tehdä, kasvojen menettämistä, vai kenties jotakin suurempaa?

Asia oli mielessäni virkistysmatkalla Ruovedelläkin, turpakäräjillä, noitakäräjien yhteydessä järjestetyssä poliitikkojen tentissä. Puheenjohtajana toimi kaupunginjohtaja. Paikalle oli tullut kahdeksan kansanedustajaa, ei yhtään Vasemmistoliiton edustajaa. Keskustelu pyöri tutuissa aiheissa, kunnan elinvoimaisuuden lisäämisessä, luonnonsuojelussa, matkailun edistämisessä, rakentamisessa, työllistämisessä ym., mutta ei sanaakaan sotesta. Yllättäen puheenjohtaja antoi vain yhden keskustelupuheenvuoron yleisölle, mikä sekään ei liittynyt soteen. Ihan samanlaisia ovat olleet kokemukseni Kangasalan valtuustossa.

Facebookin eriarvoisuus–ryhmässä asiantuntijat keskustelevat enimmäkseen keskenään. Sotekielteisiä kannanottoja hallituksen suunnitelmiin perustellaan tilastoilla ja tutkimuksilla. Niiden sanoma ei paljon auta, sillä takana väijyy pelko, että tämä aiottu ratkaisu menee läpi ilman että heidän tai meidän mielipidettä kysytään. Mielipiteiden takana ei tunnu olevan riittävästi analyysiä. Pulma lienee enemminkin siinä, että monimutkaisiin ongelmiin ei ole helppo antaa yksinkertaisia vastauksia. Voimat eivät riitä kapitalismi-laivan kääntämiseen, sillä koko maailmantalous nojaa taloudellisen voitontavoittelun periaatteeseen.

Yksityisen terveysbisneksen toiminnan tavoitteena on viime vuosina ollut terveydenhuoltojärjestelmän valloittaminen. Yrityskaupat ovat jokapäiväisiä. Kun terveys, sairaus ja terveydenhuolto alistetaan täysin markkinavoimille, tapahtuu elämänvoimien riistäminen salakavalasti, palanen kerrallaan, osittain hitaasti hivuttaen ja lopulta raivokkaasti valloittaen, strategisesti. Palvelusten tuotannossa koetetaan kehittää standardoituja, suuren kustannushyödyn tarjoavia tuotteita. Tämä selittää niin kutsutun rusinoiden poimimisen pullasta ja johtaa muun muassa yksittäisiin sairauksiin keskittyviin palvelumuotoihin. Etä- ja digihoito taipuvat tällaiseen hyvin, ja lisäksi ne edellyttävät terveysteknologian kehittämistä lisäten samalla sen terveystavaroiden tuottamista. Sosiaalipuolella keskitytään ensisijaisesti kiinteistökauppoihin ja pienten hoivayritysten ostamiseen. Julkinen palvelujärjestelmä koetetaan saada näyttämään vanhanaikaiselta, hitaalta ja tehottomalta ja käyttäjille kerrotaan vain osatotuus. Julkisen palvelujärjestelmän rapauttaminen on ollut tarkoituksellista ja tahallista. Edellä sanottu ei tietenkään tarkoita, että kysymys olisi kertakaikkisista vaihtoehdoista, vaan priorisoinnista ja painotuksista. Kokonaisvaltaisen vastuun hoidosta ja huollosta pystyy tarjoamaan vain julkinen palvelujärjestelmä.

Tuntuu kuin ihmiset eivät näkisi, kuulisi eivätkä uskoisi, millaisessa pelissä he ovat mukana. He eivät voi kuullakaan, sillä julkisuudessa ei käydä ”terveydenhuolto kapitalismissa” –keskustelua. Terveyspolitiikka ja talouspolitiikka ovat useimmille jokseenkin tuntematonta maata. Kansalaiset tietävät, että Suomen hyvinvointi on perustunut pitkälti peruspalvelujen ja –oikeuksien mahdollisimman tasaiseen ja oikeudenmukaiseen jakautumiseen väestössä. Sote-uudistuksen uskotaan murtavan hyvinvointivaltion perusteita. Vaikeinta on ehkä uskoa, että sellaisten ihmisten määrä, jotka haluavat rikastua toisten sairauksien kustannuksella, on kasvanut. Jos hyvinvointivaltiomalli nähdään vanhanaikaisena ja kalliina, kertoo se siirtymisestä yksilön etu ensin –ajatteluun ja sen mukaiseen toimintaan. Ei siinä mielessä, että yksilö nähtäisiin lähtökohtana, vaan itsekkyyden nimissä ajatellaan amerikkalaisittain, että kyllä vahvat yksilöt pärjäävät ja ei-pärjääminen on heikkojen oma vika. Usko yksilön rajattomiin mahdollisuuksiin on ajanut amerikkalaisen terveydenhuoltojärjestelmän todelliseen kriisin. Suurella rahallakaan ei pystytä tarjoamaan edullisia terveyspalveluja, eikä ostamaan.

Ihmisillä on, Suomessakin, keskimäärin heikko tietopohja yhteiskunnallisten tekijöiden vaikutuksesta terveyteen. Sellaisia asioita ei ole opetettu koulussa - ehkei opeteta vieläkään? Monet nyt päättävillä paikoilla olevat ovat samassa tilanteessa.

Samantapaisiin ajatuksiin lienee tullut Li Andersson (KU 21.6.2018) puheenvuorossaan, joka netissäkin on julkaistu sekä Antti Holopainen (KU 6.7.2018) artikkelissaan. Holopainen näki yhtenä suurena virheenä EU:n hankintalain mukaisen päätöksen avata sosiaali- ja terveyspalvelut kilpailulle. Niin sanottu valinnanvapauslaki sinetöi toteutuessaan julkisen terveydenhuollon alasajon. Se luo järjestelmän, missä terveyspolitiikan tavoitteena ei ole enää kansalaisten terveyden yhdenvertaisuus ja tasa-arvo. Näennäismarkkinoiden luomisella tähdätään kilpailuun, jossa voittajana ei ole väestön hyvinvointi, vaan pienen väestönosan yltäkylläiset elinolot.

Olen pitänyt itseäni optimistina, mutta sotenäkymäni on pessimistinen. Kriitikkokuoroon liittyminen ei myöskään paljoa auta, sillä isot sote-päättäjät eivät asu täällä päinkään. Kannattaa kuitenkin yrittää taistella Kangasalan asukkaiden hyvinvoinnin puolesta ja nähdä että hyvät julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut ovat keskeinen osa hyvinvointia, nyt ja tulevaisuudessa. Sote ei ole menossa minnekään. Samat työntekijät, samat palvelusten käyttäjät ja veronmaksajat jatkavat ja saavat toivottavasti päättää palvelusten järjestämisestä ja rahoittamisesta. En todellakaan vastusta yksityistä yrittämistä, mutta terveysbisneksessä isot jyräävät, pienet sortuvat ja käyttäjät häviävät. Toivomme on julkisen järjestelmän kehittämisessä.

                                                                                 Ranja Aukee