9. kesä, 2020

Valtuusto hyväksyi tilinpäätöksen ja kaavoitti yksityismaata

Kangasalan kevään viimeinen valtuusto 8.6. hyväksyi 430 000 euroa ylijäämäisen tilinpäätöksen sekä kaavoitti Pitkäjärvellä yksityismaata. Sahalahden Vilpeilän koulun lakkautus varmistui äänestyksessä.

Pääasiana oli Kangasalan vuoden 2019 tilinpäätös. Taseen loppusumma on 244 miljoonaa ja konsernitaseen loppusumma 339 m€. Veroprosentti on 21 ja tilinpäätös näyttää 430 000 € ylijäämää. Vuonna 2018 tilinpäätös oli 1,6 miljoonaa euroa alijäämäinen.

Kokoomuksen, Sdp:n ja vihreiden ryhmäpuheissa kiitettiin hyvää taloudenpitoa, mutta oltiin jo huolissaan koronavuoden 2020 ongelmista. Kesän 2019 Attendo-skandaali vilahti puheissa ja Pekka Lahti (sd) varoitteli yksityistämisten aiheuttamista ongelmista. Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Tommi Rönö (sd) totesi, ettei Attendo ole pitänyt sovittua. Vasemmiston ryhmäpuheessa arvioitiin myönteisesti ylijäämäistä tulosta, mutta valitettiin maksettua hintaa. Kunnasta on vähennetty yli 200 työntekijää ja veroa on kiristetty prosentilla. Varoittava esimerkki epäonnistuneesta yksityistämisestä on Kangasalan aiemmin voitollinen työterveyshuolto, josta nyt maksetaan Pihlajalinnalle lähes miljoona vuodessa. Tilinpäätös ja tarkastuskertomus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kangasala on 40 vuotta rutiininomaisesti kaavoittanut yksityismaata. Tälläkin kertaa Pitkäjärven kaavamuutosta olivat olleet hyväksymässä lautakunnassa ja kaupunginhallituksessa myös demarit ja vihreät. Katumus iski, kun huomattavan rahallisen hyödyn saaja on persuvaltuutettu. Timo Lehtinen (sd) teki muutosesityksen, jota vasemmisto kannatti. Yllättäen Lehtinen veti esityksensä takaisin. Kangasala jatkaa yksityismaan kaavoitusta.

Sahalahden Vilpeilän koulun lakkautus oli lopullisessa käsittelyssä. Simo Arra (kesk) piti värikkään puheen, jossa esitteli isoisänsä jättämien asiakirjojen avulla miten koulu valmistui 1897. Rakentamisessa käytettiin apuna valtion viinarahoja. Niitä saatiin keisari Aleksanteri II:n lopetettua talonpoikien viinanpoltto-oikeuden 1866. Viinanpoltosta tuli liiketoimintaa, jota verotettiin ja rahat käytettiin sivistykseen. Arra kyseli halutaanko yhä hyväkuntoinen sivistyksen muistomerkki lakkauttaa. Häntä kannattivat Miia Kinnari (ps) ja Tony Lähde (vihr). Äänestyksessä kokdem-akselia tukivat kristilliset ja luvuin 29-20 tyhjiä 2 Vilpeilän koulun opetus lopetettiin. Lapset menevät ensi syksynä Sariolan kouluun.

Illan toisessa äänestyksessä kepu ja maaseutu saivat pienen lohdutusvoiton. Raikun ja Kautialan pieniä äänestysalueita esitettiin liitettäväksi suurempiin. Sakari Eerola (kesk) katsoi tämän merkitsevän äänestämisen vaikeuttamista maaseudulla. Häntä tukivat Jari Leino (ps) ja Hannu Karppila (kesk). Esitys kaatui 22-29 eikä äänestysalueita yhdistellä. Puolueiden rivit repeilivät äänestyksessä. Vasemmisto tuki Eerolan esitystä.

Ilman äänestystä ja ainoatakaan puheenvuoroa hyväksyttiin 10 miljoonan euron lainanottovaltuudet.

Jorma Mäntylä
Valtuutettu (vas)

Jaa tämä sivu