9. maalis, 2020

Talous ja kaavoitus kiinnostivat valtuustoa

Kangasalan valtuusto kokoontui maaliskuussa normaalisti koronaviruskohusta huolimatta. Keskustelua käytiin kaavoituksesta sekä kaupungin taloudesta, joka on synkeitä arvioita paremmassa kunnossa. Tilinpäätöksestä vuodelta 2019 on tulossa ylijäämäinen, kun monet muut kunnat ovat suurissa vaikeuksissa.

Talousjohtaja Seppo Saarisen mukaan tulossa on 400 000 euroa ylijäämäinen tilinpäätös. Verotilityksissä kunnille oli ongelmia 2019, mutta silti Kangasalan verotulot kasvoivat 5,7 miljoonaa ja valtionosuudet 2,3 miljoonaa euroa. Sijoitusomaisuus on myös tuottanut ja lisäksi kulut kasvoivat vain 1,4%, mikä on hyvä tulos. Toisaalta investoinnit ja erityisesti Lamminrahka nielevät rahaa ja uutta lainaa on jouduttu ottamaan.

- Tulorekisterin ja verokorttiuudistuksen takia Suomen kunnilta jäi viime vuonna saamatta 400 miljoonaa euroa verotuloja, Saarinen selvitti.

Valtuutetut olivat huolestuneita Lamminrahkan rakentamisen aiheuttamista isoista poistoista. Jari Leino (ps.) kysyi pitääkö säästää seuraavat pari vuotta, ja pitääkö jopa leikata toiminnallisia kuluja? Seppo Saarisen mukaan on tarve tehostaa toimintaa, ja ehkä investointeja joudutaan leikkaamaan.

- Verotulojen kehitys ratkaisee, ja niiden ennustaminen on vaikeaa viitaten yleiseen talouteen. Koronavirus heikentää jo EU:n tasolla näkymiä, Saarinen arvioi.

Vasemmistosta kysyttiin onko sijoitusomaisuuden tuottoa ja tuloutettu? Jos osakekurssien syöksylasku jatkuu, ei ole kohta tuloutettavaa.

- Ei ole tuloutettu. Siitä päätetään lähiaikoina, vastasi kaupunginjohtaja Oskari Auvinen.

Sirkku Malvialan kaavoituskatsaus kirvoitti puheenvuoroja. Tapio Tulenheimo (kok.) kysyi loma-asuntojen muuttamisesta vakituiseen asumiseen ja ihmetteli mihin Suinulan alueen kaava on kadonnut? Elinympäristöjohtajan mukaan loma-asuntojen muuttamista vakituiseen asumiseen haetaan vähän, suosituimmuusaluilla vain pari tapausta vuodessa. Suinulan Kivihuhdan alueen kaava on tulossa, ongelmana on ollut hajanainen maanomistus. Jari Leino kysyi samaa kuin monet muut eli missä viipyy Sahalahden rantakaava? Malvialan mukaan Kuhmalahden rantakaava tulee ensin ja sitten Sahalahti. Syynä on alueen epäselvä kiinteistötietokanta. Vasemmistosta kysyttiin miksi Havisevan ja Suinulan alueen kaavoja viivytetään, kun lähijunaliikenne on lähivuosina alkamassa. Saimme kuulla, että tulossa oleva Ruutanan kaava ulottuu Suinulaan asti.

Simo Arra (kesk) oli tehnyt aloitteen hiilineutraalista Kangasalasta ja piti saatua vastausta tyydyttävänä. Hän kysyi edelleen missä on energiatehokkuusryhmän raportti ja paljonko on edelleen öljylämmitystä kaupungin kiinteistöissä? Arra myös totesi, että Kangasala on iso metsänomistaja - miten hiilineutraalius toteutuu metsäpolitiikassa? Sirkku Malvialan mukaan ei ole montaa kunnan omistamaa öljylämmitystaloa.

Vastausvuorossa oli myös vasemmiston ja vihreiden aloite kaupungin ateriapalvelujen lihan ja maitotuotteiden käytön puolittamista ja korvaamista kasvipohjaisilla vaihtoehdoilla vuoteen 2025 mennessä. Vastauksessa todettiin pyrkimyksen olevan aloitteen mukainen, mutta esimerkiksi hinnat vaikuttavat ja kauramaito on selvästi kalliimpaa kuin lehmänmaito. Iikka Nikkinen (vas.) piti vastausta tyydyttävänä, mutta ihmetteli hintavertailuja. Hänen mukaansa viiden vuoden trendi kuvaisi kauramaidon hinnan olevan laskussa. Vertailu oli tehty nykyhinnoin.

JORMA MÄNTYLÄ
Valtuutettu (vas.)

Jaa tämä sivu