14. marras, 2022

Vasemmiston ryhmäpuhe talousarviovaltuustossa 14.11.22

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja muut kuulijat,

Ensi vuosi on meille valtavan muutoksen aikaa. Kaupungin tulot ja menot pienenevät kokonaisuudessaan alle puoleen, kun hyvinvointialueet aloittavat toimintansa. Samaan aikaan Kangasalla on aloitettu investointien supervuodet. Valtavalla rahalla toteutettava Lamminrahkan alue on tulevaisuudessa toivottavasti kaupunkimme ylpeys ja tarjoaa tuhansille ihmisille hyvän paikan asua. Investointeja on sen lisäksi ilahduttavasti ympäri kaupunkia, myös haja-asutusalueilla. Samalla kun voimme olla ylpeitä kaupungin kasvusta ja kehityksestä, on pidettävä jalat maassa. Pidemmän päälle kaupungin talous ei kestä tämänkaltaista investointivauhtia, vaan suunnitelmavuosien jälkeen 2026 alkaen on palattava maltilliseen rakennus- ja investointivauhtiin. Emme saa ajaa kaupungin talouden liikkumavaraa ahtaalle liiallisilla investoinneilla, vaan laadukkaat peruspalvelut on oltava toimintamme ydin nyt ja tulevaisuudessa. Kaupungin kasvussa on oltava malttia sekä talouden kestävyyden että kokonaisuuden järkevyyden vuoksi.

Hallittu kasvu helpottaa palvelujen kehittämistä ja mahdollistaa kohtuuhintaisen asumisen alueillamme, kunhan kohtuuhintaisuus on tavoitteenamme. Liiallinen kaupunkialueiden kasvu taas autioittaa hallitsemattomasti haja-asutusalueet ja kuihduttaa niiden palvelut, ja toisaalta aiheuttaa kaupunkialueille ongelmia siinä, että palvelut pysyvät kasvun vauhdissa.

Nostan vielä esiin, että lainamäärä suurten investointien myötä luonnollisesti kasvaa. Kuitenkin teemme ylijäämäisen talousarvion. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä haluaakin kysyä viranhaltijoilta, mistä tämä johtuu. Miksi tavoittelemme ylijäämää, emmekä tulojen ja menojen tasapainoa?

Strategia näkyy talousarviossa vahvasti ja näin tuleekin olla. Hallintojohtajamme kehuma lyömätön strategian toteuttamisen mekanismi tarkoittaa, että jokainen strategian tavoite on jonkin palvelukeskuksen talousarviotavoitteena ainakin kerran valtuustokauden aikana. On järkevää, että kaikkea ei yritetä tehdä kerralla - jos kaikki on tärkeää, mikään ei ole tärkeää.

Samaan aikaan on huomattava, että meillä on tehtäviä, jotka vaativat erityistä huomiota joka vuosi ja joka päivä. Kaikki asiat eivät voi odottaa ratkaisua muutaman vuoden päähän, jolloin asia seuraavan kerran nostettaisiin painopisteeksi. Haluamme nostaa näistä muutaman erityisesti esiin.

Kiitämme erityisesti teknisen keskuksen valintaa keskittyä tänä vuonna hiilineutraalisuuden saavuttamiseen ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen. On hienoa, että luonnonsuojelualueita aiotaan perustaa lisää kaupungin maille. Erityisten suojelualueiden lisäksi luontokadon estäminen tulee huomioida kaikessa maankäytössä. Luontokato ja ilmaston lämpeneminen uhkaa koko ihmiskuntaa, eivätkä lyhyen aikavälin edut voi mennä elinympäristömme säilyttämisen edelle. Muilla palvelukeskuksilla ei tänä vuonna ole talousarviossa luontoon ja ilmastoon liittyviä tavoitteita. Luotamme kuitenkin siihen, että tavoitteemme Hinku-kuntana näkyvät kaikilla toiminnan alueilla joka vuosi.

Luonnon lisäksi velvollisuutemme on pitää erityistä huolta lapsista, nuorista, vanhuksista ja muista erityisen haavoittuvassa asemassa olevassa ihmisistä. Iloitsemme siitä, että sivistyskeskus tarttuu nyt lasten ja nuorten lisääntyneeseen pahoinvointiin jo talousarviotavoitteen tasolla. Tavoitteena on tukea lasten ja nuorten kokonaisvaltaista hyvinvointia ja myös perheitä ja vanhemmuutta. Kangasalla tehostettu ja erityinen tuki on ollut kouluissa ja varhaiskasvatuksessa ainakin monien vanhempien kokemuksen mukaan puutteellista ja vähäisempää kuin muissa kaupunkiseudun kunnissa. Nyt tähän puututaan palkkaamalla varhaiskasvatukseen ja opetukseen lisää erityisopettajia ja koulunkäynninohjaajia. Tilanteen kehittymistä on seurattava tiiviisti, ja arvioitava, onko lisäys riittävä.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäminen ei enää kuulu kunnille, mutta tulevien vuosien taloudesta puhuttaessa ei voi välttyä käsittelemästä myös sote-puolta. Terveydenhuoltojärjestelmämme on romahduksen partaalla. Lähivuosina perusterveydenhuolto vaatii isoja panostuksia, ja hyvinvointialueiden hankalasta rahoitustilanteesta huolimatta uskon ja toivon, että ne nyt viimein toteutetaan. Panostukset näkyvät nopeasti säästöinä, kun asiat hoituvat oikea-aikaisesti ja helpommin ja henkilökunta voi paremmin. Alkuun muutos tuo kuitenkin menoja. Tämä on askel parempaan - terveydenhuollon menojen osuus bruttokansantuotteesta on Suomessa Pohjoismaiden pienin. Samaan aikaan on toki aktiivisesti tehostettava palveluita ja käynnistettävä viimein keskustelu hoitojen välisestä priorisoinnista - mutta se on jo toisen keskustelun aihe.

Miksi siis puhun sosiaali- ja terveysmenoista, kun niitä ei nyt ensimmäistä kertaa ole talousarviossamme lainkaan? Siksi että. On odotettavaa, että valtio lisää lähivuosina valtionosuuksia hyvinvointialueille. Suomi ja muiden mukana myös Kangasala on aliresursoinut sosiaali- ja terveydenhuoltoaan vuosia ja vuosikymmeniä. Jos tämä vääryys nyt viimein paikataan, seurauksena ei saa olla, että esimerkiksi lasten ja nuorten palvelut päästetään rappeutumaan, kun soteen panostetaan lisää. Toiveissamme, on että valtio ei muutoksen myötä vähennä kuntien valtionosuuksia, vaan paikkaa rahoitusvajeen valtion tasolla muun muassa verotuksen aukkojen paikkaamisella. Tästä ei kuitenkaan ole takeita, vaan mahdollista tai jopa todennäköistä, että kuntien valtionosuudet vähentyvät.

Kangasalla kasvu on vilkasta, ja mahdollista toki on, että omat verotulomme lisääntyvät kasvun myötä niin paljon, että veronkorotuksilta vältytään. Tällä hetkellä taloussuunnitelmavuodet 2024 ja 2025 näyttävät kuitenkin selvästi alijäämäisiltä. Meillä on selvä paine nostaa kunnallisveroprosenttia, ja mikäli asukkaidemme hyvinvointi sitä vaatii, on meidän kannettava vastuumme. Verojen nosto ei ole kenestäkään mukavaa, mutta se on parempi vaihtoehto kuin tarpeellisista palveluista karsiminen.

Näillä huomioilla kiitämme ensi vuoden talousarviosta, ja suuntamme katseen jo tulevien vuosien, tämänpäiväisiä vielä parempiin suunnitelmiin.

Maiju Nupponen
Vas.