22. maalis, 2017

Kulttuurikävely ”Tasa-arvon kantilta”

Kangasalan vasemmistonaiset tempaisivat tasa-arvon päivänä 19.3.2017. Kulttuurikävelyllä FT Milla Peltonen puhui Agathon Meurmanin haudalla:

Agathon Meurman (1826–1909), ”Kangasalan karhu” ja Liuksialan kartanon isäntä, oli suuri yhteiskunnallinen ja mielipidevaikuttaja. Hän oli poliitikko, suomalaisuusmies, monipuolinen sanomalehti- ja tietokirjailija, kirjallisuus- ja teatterikriitikko, ja suomalaisen tietosanakirjan isä; komeita ansioita kaikki. Mutta hän oli myös aikansa konservatiiveja, joka vastusti Minna Canthia.

Minna Canth (1844–1897) oli rohkea naisten ja köyhien puolestapuhuja. Hän kirjoitti näytelmiä, romaaneja, novelleja ja runsaasti lehtitekstejä, joissa hän otti kantaa ajankohtaisiin asioihin. Hän ajoi aktiivisesti naislyseohanketta ja yliopisto-opintojen avaamista naisille, mitä taas Meurman vastusti. Juuri Meurman oli nostamassa Canthia lukevan kansan tietoisuuteen – ensimmäisen kerran vuonna 1885, kun Canthin kolmas näytelmä Työmiehen vaimo esitettiin. Työmiehen vaimo on ensimmäinen suomalainen realistinen näytelmä ja Canthin radikaaleimpia teoksia. Se kertoo ahkerasta työläisnaisesta Johannasta ja hänen hulttiomiehestään Ristosta. Canth paljastaa näytelmässä paitsi kaupunkilaistyöväen olojen kehnouden, myös ja ennen kaikkea naisen alistetun aseman yhteiskunnassa, joka oli miesten ehdoilla rakennettu.

Työmiehen vaimo kantaesitettiin Suomalaisessa teatterissa Helsingissä alkuvuonna 1885. Osa kiitti Canthia siitä, että tämä uudistaa meikäläistä draamaa ja nostaa suomalaisen realismin eurooppalaisten huippujen tasolle. Mutta oli myös niitä, joita suututti se, että nainen kirjoittaa näin (inho)realistisesti, painottaa yhteiskunnallisia epäkohtia ja naisen laiminlyötyä asemaa – samalla ikään kuin muutosta vaatien! Äimisteltiin myös sitä, kuinka nainen – vaimo ja äiti – saattoi kertoa langenneesta naisesta, jota romaninainen Homsantuu näytelmässä edustaa. Eihän se oikein ollut sopivaa!

Agathon Meurman oli suutahtaneista vastaanottajista äänekkäin ja vaikutusvaltaisin; hän oli myös Suomalaisen teatterin johtokunnan jäsen. Hän teilasi Työmiehen vaimon ankarasti, vaikkei ollut itse edes nähnyt sitä. Hän oli lukenut siitä vain tiivistelmän vanhoillisesta Finland-lehdestä, johon hän kirjoitti myös oman arvostelunsa. Hänestä näytelmän henkilöt olivat epätotuudenmukaisia. Naishahmot oli valjastettu naisasialle. Canth uhkasi oikeastaan koko kansakunnan moraalia. Meurman ei suvainnut sitä, että Canth – kuten muutkin ajan realistikirjailijat – kritisoivat ja pyrkivät muuttamaan valtasuhteita niin yhteiskunnassa kuin perheen sisälläkin.

Meurmanin kirjoitus nostatti polemiikin. Liberaali lukijakunta suhtautui näytelmään yhä myönteisesti, mutta laajat konservatiiviset ja kirkolliset piirit kielteisesti. Työmiehen vaimoa pidettiin rumana, vastenmielisenä ja suorastaan arvottomana näytelmänä. Se oli shokki niille, jotka halusivat säilyttää runebergiläisen, idealistis-romanttisen kuvan köyhästä kansanmiehestä, joka raataa valittamatta, ja vaimosta, jonka kuuluukin olla miehensä nöyrä alamainen. Joidenkin mielestä yritys kumota tämä pyhä järjestys oli peräti jumalanpilkkaa.

Eräät muutkin Canthin 1880-luvun teokset järkyttivät. Novelli Köyhää kansaa kritisoi yhteiskunnan kyvyttömyyttä huolehtia köyhistä ja heikoista. Se arvosteli myös papistoa, jota tavallinen kansa ei edes ymmärtänyt, ja kirkon vanhoillisuutta. Kovan onnen lapsia -näytelmän esitykset taas lopetettiin ensi-iltaan vuonna 1888. Näytelmä herätti paheksuntaa etenkin siksi, että köyhä rahvas tavoitteli siinä parempaa osaa. Sitä pidettiin vaarallisena ja Suomalaisen teatterin johto pelkäsi menettävänsä valtion tukirahat, joten näytelmä poistettiin ”yhteiskunnan säilymisen ja hyvän maun nimissä” ohjelmistosta. Suomalaisen teatterin näyttämölle Kovan onnen lapsia pääsi takaisin vasta 1904, Minna Canthin jo kuoltua. Muualla, esimerkiksi paikallisten työväenyhdistysten näyttämöillä Tampereella ja Helsingissä, sitä kuitenkin esitettiin.

Minna Canthin vastustus laantui hiljalleen 1890-luvulla. Samalla Canthin realismi sai psykologisempia muotoja, mutta naisen asemaa ja oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa hän pyrki edistämään loppuun asti. Tänään, yli 100 vuotta myöhemmin, kiitämme Minna Canthia uraauurtavasta kamppailusta tasa-arvon puolesta. Mutta voimme kiittää myös hänen vastustajiaan siitä, että he tekivät Canthin teoksia ja ajatuksia laajalti tunnetuksi. Ilman heitä ei ehkä oltaisi tässä. Vaikka toisaalta: kyllä meillä vielä tekemistäkin piisaa!