15. marras, 2016

Kangasalan laskujen perintä

Kangasalan kunta on ulkoistanut laskujen perinnän Lindorff Oy:lle. Siksi vasemmistoliitto ja vihreät tekivät keväällä 2016 valtuustoaloitteen kunnan laskujen perinnän ottamisesta pois yhtiöltä. Se ei täytä eettisesti toimivan ja yhteiskuntavastuuta kantavan yrityksen kriteereitä. Kunnan vastaus saatiin 14.11.2016. Pidin sen johdosta seuraavan puheen.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, virkamiehet ja yleisö.

Pidän virkamiesvastausta epätyydyttävänä. Sen mukaan ei tarvitse tehdä mitään.

Vastaus perustuu Lindorffin mainosesitteeseen, eivätkä vastaajat ole vaivautuneet käyttämään julkisesti saatavilla olevaa tietoa yhtiöstä. Valtuustoaloite syntyi Kangasalan Sanomissa olleen yleisönosastokirjoituksen takia. Henkilö kertoi, ettei pysty maksamaan terveyskeskusmaksuja, ja sitten alkoi velanperintä suurin summin. Kangasalan tapaus ei ole ainutlaatuinen. Eräs henkilö oli jättänyt maksamatta lehtiyhtiön tilausmaksua 11 euroa. Lindorffin perinnässä se oli 153 euroa. Sama henkilö oli jättänyt maksamatta vähittäiskaupalle 11 euron laskun. Lindorff peri 220 euroa. Henkilöltä oli jäänyt maksamatta palveluja myyvälle yritykselle 15 euron suuruinen lasku. Lindorff peri 196 euroa. Toisen henkilön 48 euron velat olivat muuttuneet Lindorffilla 705 euroksi. Vastaavia esimerkkejä on dokumentoitavissa sadoittain.

Rikoslain 36 luvun §6 toteaa: ”Joka käyttämällä hyväksi toisen taloudellista tai muuta ahdinkoa, riippuvaista asemaa, ymmärtämättömyyttä tai ajattelemattomuutta jonkin sopimuksen tai muun oikeustoimen yhteydessä hankkii tai edustaa itselleen tai toiselle taloudellista etua, joka on selvästi epäsuhteessa vastikkeeseen, on tuomittava kiskonnasta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.”

Näin ei tapahdu velallisten usein ankean ja pelon täyttämän elämäntilanteen takia. Ihmiset eivät uskalla haastaa perintäfirmoja.

Veronkierto Lindorffin tapauksessa on kiistämätön, vaikka yhtiö esitteessään muuta väittää. Sen pääomistaja on nykyään pääomasijoitusyhtiö Nordic Capital. Sen rahastot sijaitsevat Jersey-saarella. Iltalehdessä (4.10.2012) KHT tilintarkastaja Pauli Vahtera kävi läpi Lindorffin taseet ja hän päätyi toteamaan, ettei Lindorff ole maksanut Suomeen juuri lainkaan veroja. Verojen alhaiseen määrään vaikuttivat konserniavustukset ja Suomesta ulos maksetut korkeat korot. Niinpä Lindorff Oy maksoi tuolloin veroja 60 000 euroa, mikä oli vain 0,3 prosenttia 20 miljoonan euron liikevoitosta. Mainosesitteen mukaan veroja maksettaisiin nyt enemmän, mutta yhtiö laskee mukaan työntekijöiden maksamat verot.

Valtuustoaloitteen vastauksessa kerrotaan, että suurin osa sosiaali- ja terveyskeskuksen asiakasmaksuista on suoraan ulosottokelpoisia, eikä niitä ole lähetetty perintätoimistoon. Kuntaliiton vuonna 2014 tekemän selvityksen mukaan yli puolet kunnista, 55 prosenttia, kiertää lakia niin, että perintätoimisto lähettää laskun ulosottoon kunnan nimissä teknisenä toimijana. Kysyn tapahtuuko näin myös Kangasalla?

Ikävä piirre valtuustoaloitteen vastauksessa on tieto, että kirjanpidon ja palkkahallinnon siirtyessä KuntaPro:lle myös perintä siirtyy sille. Tiedossa on, että KuntaPro käyttää alihankkijana Lindorffia. Ulkoistukset ja yhtiöittämiset ovat johtamassa eettisesti kestämättömään tilaan. Syntyy ulkoistusketjuja, kuten rakennusalalla, joissa puolen kymmenen toimijan toinen pää ei tiedä mitä toinen pää tekee. Jatkossa siis yrityseettiset ongelmat lakaistaan maton alle, kun kunnan ulkopuolinen yritys hoitaa palvelutuotantoa, eikä kunta kysele miten se tapahtuu. Valtuustoaloitteen vastaus antaa ymmärtää, että yritysetiikalla, yhteiskunta- ja ympäristövastuulla ei ole merkitystä Kangasalla, kun palvelun tuottaa yksityinen.

Me tulemme omalta osaltamme huolehtimaan siitä, että näitä asioita ei työnnetä maton alle. Toivon samalla, että muissakin puolueissa eettiset kysymykset otettaisiin vakavasti, kuten Mikkelissä. Siellä Mikkelin sosialidemokraattien aloite, jonka taustalla oli kansanedustaja Satu Taavitsainen, johti Lindorffin palvelujen käytön lopettamiseen, kuten tapahtui myös Rovaniemellä.

Jorma Mäntylä (vas.)
14.11.2016

LISÄTIETOA

Yle MOT 20.10.2008:
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/10/24/perintaautomaatti-kasikirjoitus

Iltalehti 4.10.2012:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012100416084939_uu.shtml

Kansan Uutiset 30.11.2014:
http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3268860-lindorff-kyykyttaa-suomen-velallisia

Mikkelin SDP 28.9.2015:
https://asiakas.kotisivukone.com/files/satutaavitsainen.kotisivukone.com/tiedostot/Valtuustoaloite_perintatoimistot.pdf

Aamulehti 14.5.2016:

http://www.aamulehti.fi/kotimaa/valtuutetut-vaativat-yhteistyon-lopettamista-lindorffin-kanssa-kangasalla-nain-perintayhtio-vastaa/

Talouselämä –lehti 14.11.2016:

http://www.talouselama.fi/uutiset/miljardikauppa-tukholman-porssissa-luotonhallintayritys-intrum-justitia-aikoo-ostaa-luotonhallintayritys-lindorffin-6598983