14. kesä, 2022

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, viranhaltijat ja kuulijat

Vasemmistoliiton valtuustoryhmä on kokonaisuutena tyytyväinen vuoden 2021 tilinpäätökseen. Palvelukeskuksille asetetuista toiminnallisista tavoitteista toteutui suurin osa kokonaan, ja loputkin osittain. Tilinpäätös on talousarviosta poiketen ylijäämäinen, ja kaupungin tasetta pystytään taas vahvistamaan tulevia suuria investointeja varten. Arvioidut talousmittarit ovat kaikki hyvällä tai vähintään tyydyttävällä tasolla.

Arvio tulevien vuosien taloudesta ei ole yhtä ruusuinen. Korot ovat nousussa, ja samaan aikaan Kangasalla on alkaneet investointien supervuodet. Lamminrahkaan tarjotut uudet tontit ovat täyttyneet ilahduttavasti. Projekti on kuitenkin vielä siinä vaiheessa, että yksikään uusi asukas ei ole muuttanut alueelle, ja alue alkaa tuottaa tuloja kaupungin kassaan myöhemmin ja vähitellen - rakennuslaskut tulevat nyt. Samaan aikaan hyvinvointialueet aloittavat toimintansa, ja sen myötä kaupungin verotulot laskevat enemmän kuin kulut. Myös koronaepidempiaan liittyneet ylimääräiset valtionosuudet ja -avustukset loppuvat tähän. Lainakanta siis väkisin nousee sekä euromääräisesti että erityisesti suhteutettuna kaupungin vuosikatteeseen. Nyt tehtävät investoinnit ovat toki panostuksia tulevaan - riittävä asukasmäärä takaa mahdollisuudet palveluiden ylläpitoon ja kehittämiseen tulevaisuudessakin. Epävarmassa maailmantilanteessa on kuitenkin oltava myös riittävän varovainen lainaa ottaessa. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä toteaakin, että alettaessa toteuttaa seuraavia suuria hankkeita - Saarenmaan ja Tarastenjärven aluetta - on taloustilannetta ja tonttitarvetta arvioitava jatkuvasti ja realistisesti. Emme voi sokeasti luottaa seudun väestötavoitteisiin, jotka ovat tilastokeskuksen Pirkanmaalle tehtyjä väestöennusteita suurempia, vaan lukuja ja suunnitelmia on tarvittaessa pystyttävä myös korjaamaan.

Sitten jokunen sana viime vuoden toiminnallisista tavoitteista. Kuten sanottu, niistä suurin osa on tarkastuslautakunnan arvion mukaan toteutunut täysin ja loputkin osittain. Kiitämme erityisesti, että kaikkien palvelukeskusten yhteisenä tavoitteena on ollut panostaa työhyvinvointiin ja työssä jaksamiseen. Osaavan työvoiman saaminen on ongelma liian monessa kaupungin palvelussa. Ilman osaavaa, hyvinvoivaa työvoimaa olemme voimattomia, ja strategian tavoitteet jäävät vain kauniiksi puheiksi. Nähdäksemme merkittävin ratkaisu tähän on työhyvinvoinnin parantaminen ja ylläpito. Tampereen kaupunkiseudulla työssäkäyntialueet ovat yhteisiä naapurikuntien kanssa, ja palkat pitkälti yhtenevät. Työntekijät hakeutuvat siis sinne, missä on mukavinta tehdä töitä. Panostusta työhyvinvointiin tulee jatkaa edelleen ja joka vuosi. On hienoa, että tähänastisilla toimenpiteillä sairauspoissaolot ovat jatkaneet loivaa vähenemistään, ja työhyvinvointikyselyn tulokset ovat hyviä, joskin kyselyyn vastasi vain 61 % työntekijöistä. On kuitenkin tiedossa, että pula työntekijöistä on paikoin merkittävä rasite. Työstä riippuen vakituisiakin työntekijöitä on välillä vaikea löytää, ja sijaisten saaminen on erityisen haastavaa. Mielestämme yksi ratkaisu tähän on vakipaikkojen lisääminen. Jos Kangasalla olisi maine työpaikkana, jossa työkaverin poissaolo ei tarkoita yhden tekijän puuttumista ja oman työkuorman kasvamista, vaan sen sijaan ns. vakisijainen tulisi tekemään työt sairauspoissaolon tai vastaavan ajaksi, paranisi kaupungin vetovoima työnantajana varmasti. Sijaisten tarve on tällä hetkellä jatkuva monessa työntekijäryhmässä, mikä on kestämätön tilanne, kun otetaan huomioon valtakunnalliset työvoiman saatavuusongelmat. Olemme tehneet asiasta maaliskuussa valtuustoaloitteen, ja toivomme sen vastauksen olevan järkevä ja kaupungin rekrytoinnille suotuisa.

Muista edistetyistä tavoitteista meitä ilahdutti erityisesti panostus lasten ja nuorten hyvinvointiin. Kouluissa on otettu käyttöön yhteisön opiskeluhuollon vuosikello ja alettu opiskella entistä enemmän hyvinvointitaitoja. Lisäksi hankerahalla on palkattu koulunuorisotyöntekijä. Reagoiminen lasten ja nuorten lisääntyneeseen pahoinvointiin on mielestämme kaupungin tärkeimpiä tehtäviä - nuorissa on tulevaisuus. Seurataan tehtyjen toimien vaikutusta, jatketaan hyväksi todettuja ja kehitetään ennakkoluulottomasti uusia yhteistyössä lasten, nuorten ja heidän vanhempiensa kanssa.

Hankaloituvassa taloustilanteessa tulee jatkossakin huomioida investoinnit hyvinvointiin. Sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät ensi tammikuussa hyvinvointialueille. Tilinpäätöksessä esitetään, että sote-palvelukeskus on toiminut tehokkaasti, koska sijoittuu menoissaan kymmenenneksi kuntien keskinäisessä vertailussa. Kaupungin johdosta on esitetty mielipide, että Kangasala nyt kärsii siitä, että sotemenot ovat muualla kasvaneet, vaikka meillä sote on hoidettu tehokkaasti. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä ei jaa tätä näkemystä. Kangasala on käyttänyt sote-palveluihinsa liian vähän rahaa, minkä vuoksi asukkaat eivät ole saaneet tarvitsemiansa palveluja joko oikea-aikaisesti tai lainkaan. Tämänkin seurauksena sote siirretään meiltä pois, ja hyvinvointialueet toivottavasti onnistuvat palveluiden järjestämisessä paremmin kuin mihin me pystyimme. Meidän tehtävämme on nyt pitää huolta, ettei samoin käy muillekin kaupungin palveluille. Toimintaa tulee jatkuvasti kehittää ja riittävään resursointiin panostaa entistä enemmän. Tehokkuutta ei ole se, että käytetään rahaa niin vähän kuin mahdollista. Tehokkuutta on se, että rahaa investoidaan järkevästi peruspalveluihin, niin että asukkaamme voivat hyvin, vältetään ongelmien kasautuminen ja säästetään kalliimmista palvelukuluista.

Yhteenvetona voidaan todeta, että poikkeusolojen keskellä kaupunki on onnistunut vuonna 2021 kokonaisuutena hyvin. Tästä on hyvä jatkaa tuleviin, entistä vaikeampiin päätöksiin ja nykyisten ongelmakohtien määrätietoiseen ratkaisemiseen. Uuden kaupunkistrategiamme myötä saamme jatkossa arvioida tilinpäätöksen yhteydessä entistä enemmän myös onnistumistamme hiilineutraaliuden saavuttamisessa ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämisessä. Tämä on ensiarvoisen tärkeää koko tulevaisuudellemme.

Maiju Nupponen
Vas.

 

14. kesä, 2022

Kiitos puheenjohtaja. Arvoisat valtuutetut, virkamiehet ja yleisö.

Kuukausi sitten Kangasalan valtuusto hyväksyi kaupunkistrategian 2029. Asiakirjan sivulla 2 on otsikko: Hiilineutraali ja kestävän tulevaisuuden kaupunki. Tekstissä lukee: ”Kasvamme kestävästi, hiilineutraaliutta edistäen ja... Maankäytössä huomioidaan hiilinielut, luonnon monimuotoisuus ja muut ympäristövaikutukset.”
Tänään valtuuston hyväksyttäväksi tarjotaan valtavaa Saarenmaan kaavaa, jonka yhteenveto-osassa s. 67 lukee: ”...rakentamisen myötä tapahtuva metsien hiilinielujen ja -varastojen menetys on vahva ilmastoargumentti alueen toteutusta vastaan... sijainnillisista eduista huolimatta kaava-alueen toteuttaminen ei ole ilmastonäkökulmasta mielekästä maankäytön muutoksesta johtuvan metsäkadon vuoksi.”

Suurten yritys- ja asuinalueiden lisäksi kaava muuttaa suuresti Kangasalan luontoa kehä II –tien takia. Se lisää huomattavasti liikennemelua sekä CO2-päästöjä Kangasalla, jonka läpi kulkevat jo nyt vt 9 ja vt12. Kriittisin kohta kehä II:lla olisi Pitkäjärven rotkon ylittävä valtava ja kallis 22-metrinen silta, joka kulkisi Alasen luonnonsuojelualueen läpi. Kun kehä II:lle on laskelmien mukaan tulossa 6000 ajoneuvoa vuorokaudessa, se lisää tuntuvasti liikennemelua Pitkäjärven rotkolaaksossa, johon ollaan suunnittelemassa luonnonsuojelualuetta.

Liutusta Sillansalmen yli Pitkäjärven eteläjyrkänteelle on kaavaselostuksessa s. 52 aluevarauksissa maininta, että reitille on harkinnassa moottoriajoneuvot salliva uusi tielinjaus. Alueella on monen lain nojalla suojeltuja kohteita ja se on jopa työmatkapyöräilyyn kelpaamaton jyrkkyytensä vuoksi. Tielle pitäisi rakentaa suurehko silta tai kallioleikkaus. Se olisi kuin tien rakentamista Norjan vuonojen rannoille tai Sveitsin Alppien vuoristoon. Tätä on kritisoinut myös rajan takaa Tampereen kaupunki, joka onkin palauteraportin mukaan pyytänyt kaavan asettamista uudelleen nähtäville.

Hyvät kuulijat. Kangasalan Lamminrahkan rakentaminen on vasta aloitettu eikä siellä ole vielä ensimmäistäkään suunnitellusta 8000 asukkaasta. Saarenmaalle havitellaan 7700 asukasta ja suuria yrityksiä sekä tehtaita. On selvää, että Saarenmaata ei aleta rakentaa ennen 2030-lukua. Siksi kaavoituksen kiirehtiminen ei ole perusteltua, varsinkin kun suunnitelmassa on paljon ongelmakohtia. Ruskon alueen osalta tätä on esittänyt myös Tampereen kaupunki. Tehtäköön kaava periaatteella vähemmän mutta parempaa.

Teen siksi muutosesityksen, että Saarenmaan osayleiskaava nro 36 palautetaan valmisteluun.

Jorma Mäntylä
vas.

Eriävä mielipide: Kaava 36 Saarenmaa tulisi palauttaa valmisteluun, kuten monet asianosaiset ovat esittäneet.

 

10. touko, 2022

Markus Mustajärven eriävä mielipide eduskunnan poulustusvaliokunnnassa Suomen Nato-jäsenyydestä

Perustelut

Suomen pitkään harjoittama ulko- ja turvallisuuspolitiikka on perustunut rauhantahtoisen ulkopolitiikan ensisijaisuuteen, sotilaalliseen liittoutumattomuuteen ja kansainväliseen yhteistyöhön, jossa YK ja Etyj ovat keskeisiä.

Natoon liittyminen kytkisi Suomen perusteiltaan toisenlaiseen politiikkaan, joka nojaa sotilaalliseen voimaan, ydinasepelotteeseen ja maailman jakamiseen vastakkainasettelulla erityisesti suhteissa Venäjään ja Kiinaan.

Suomi on pyrkinyt edistämään aseidenriisuntaa ja ydinaseistuksen rajoittamista. Natoon liittyminen sitoisi Suomea jatkuvaan asevarusteluun ja sen ulottamiseen myös uusille alueille, mm. avaruuteen. Samalla se rajoittaisi mahdollisuuksia mm. liittyä ydinaseet kieltävään YK:n sopimukseen, johon yksikään Nato-maista ei ole liittynyt, koska se on ristiriidassa Naton ydinasepolitiikan kanssa.

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan lähtökohtana on ollut pyrkimys pysytellä suurvaltojen ristiriitojen ulkopuolella, ehkäistä ennalta konflikteja diplomatian keinoin ja huolehtia siitä, että Suomen aluetta ei käytetä vihamielisiin tarkoituksiin Venäjää tai muita maita vastaan. Tämä näkemys on keskeinen osa äskettäin hyväksytyissä ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa, että puolustusselonteossa. Sitoutuminen Natoon tekisi Suomesta osapuolen, kun Nato tai joku Nato-maa on konfliktissa Venäjän, tai jonkun muun maan kanssa.

Suomen ei pidä olla lisäämässä ja kärjistämässä jännitteitä kansainvälisissä suhteissa eikä etenkään maamme lähialueilla. Nykyisessä tilanteessa on syytä todeta, että Suomi pitää kiinni Suomen ja Venäjän sopimuksesta neuvotella asioista, jotka ovat ongelmallisia. Se koskee mm. sellaisia kansainvälisiä sotaharjoituksia, jotka ovat omiaan lisäämään jännitteitä.

Suomi on sitoutunut ydinaseiden leviämisen ehkäisemistä koskevaan sopimukseen eikä Suomeen saa sijoittaa ydinaseita. On syytä todeta selvästi, että tästä pidetään kaikissa tilanteissa kiinni, niin rauhan ja kriisin kuin muissakin oloissa.

Suomen itärajan läheisyydessä, erityisesti Kuolassa sijaitsevat Venäjän isot ydinasevoimat korostavat tarvetta välttää Suomen itärajan muodostumista kahden ydinasein varustetun sotilaallisen voiman – Naton ja Venäjän – väliseksi rajaksi ja Suomen säilyttämistä sotilaallisesti liittoutumattomana.

Kansainvälisen oikeuden mukaan sotilaallisten keinojen käyttö on sallittua muuhun kuin oman maan puolustamiseen vain YK:n valtuuttamana. Nato ei tähän ole sitoutunut, mutta Suomen on pidettävä siitä kiinni.

Nato on uudistamassa strategiaansa kesäkuun huippukokouksessa. Hallitus ei selonteossaan arvioi strategiaan valmisteltuja muutoksia, jotka julkisuudessa esitettyjen tietojen mukaan vahvistavat Naton globaalia roolia ja vastakkainasettelua myös Kiinan kanssa.

Ilmastonmuutos tulee lisäämään Arktisen alueen luonnonvarojen ja kulkuyhteyksien merkitystä. On vaara, että myös varustelu alueella kasvaa. Se on uhka alueen vakaudelle, alkuperäiskansoille ja ympäristölle.

Asevarustelu ja sotaharjoitukset – puhumattakaan sodista – ovat merkittävä ilmastopäästöjen ja muiden ympäristöongelmien tekijä. Asevarustelun ja sotaharjoitusten rajoittaminen pitäisi olla osa Suomenkin ilmasto- ja ympäristöpolitiikkaa.

Sotilaallisen liittoutumattomuuden mahdollisuuksien ja etujen arviointi on Nato-selonteossa kokonaan sivuutettu. Jos hallitus päätyy esittämään jäsenyyden hakemista, pitää jäsenyyden ehtojen ja reunaehtojen käsitteleminen tehdä perusteellisesti. Se edellyttää laajaa asiantuntijoiden kuulemista useissa eduskunnan valiokunnissa.

Ratkaisu Natoon hakeutumisesta tehdään nopealla, kaksivaiheisella selontekomenettelyllä eduskunnalle. Se ei salli perusteellista valiokuntakäsittelyä asiantuntijakuulemisineen, eikä edusta demokraattista päätöksentekoa.

Jos jäsenyyttä päädytään hakemaan, pitää myös kansalaisilla olla mahdollisuus ottaa asiaan kantaa neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä. Suomi on liittymässä Natoon ehdoitta.

Puolustusvaliokunnan enemmistön hyväksymän mietinnön mukaan:

Valiokunta pitää Suomen turvallisuuden maksimoinnin kannalta tärkeänä sitä, että mahdolliselle Nato-jäsenyydelle ei aseteta mitään reunaehtoja ja että Nato-jäsenyyttä haettaessa Suomen ei pidä jättää hakemukseen mitään kansallisia varaumia: liittokunnassa tulee olla täysin oikeuksin ja velvollisuuksin.

Mikäli Nato-selonteon ja puolustusvaliokunnan enemmistön kanta on myös Suomen kanta, maamme hakee sotilasliitto Naton jäsenyyttä ilman ainoatakaan reunaehtoa.

Vakuuttelut siitä, ettei Natolla ole mitään intressiä sijoittaa ydinaseita Suomen maaperälle eivät sulje pois ydinaseiden sijoittamista Suomeen. Sen voi tehdä vain Suomen oma päätös. Norjan päätös olla sallimatta ydinaseita maaperälleen koskee sekin vain rauhan aikaa, ei kriisi- ja sotatilannetta. Suomen on suljettava oma alueensa ydinaseilta sekä rauhan, kriisin että sodan aikana.

Puolustusvaliokunnan enemmistön linjaus, että Suomi hahmottelisi ulko-, turvallisuus- ja puolustuspoliittisten selontekojen kautta, millainen Nato-maa Suomi sotilasliitossa lopulta olisi, antaisi Suomen Nato-jäsenyyden toteuduttua viime kädessä avaimet muiden maiden, ja ennen kaikkea Naton suurimpien jäsenmaiden, käsiin sen päättämiseksi, minkälaista on Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikka tulevaisuudessa.

Ajankohtaisselonteossa käsitellään lukuisia tekijöitä, myös riskejä, jotka vaikuttavat tai voivat vaikuttaa Suomen turvallisuuteen. Hybridivaikuttaminen, kyberturvallisuus, huoltovarmuus, kriittisen infrastruktuurin suojaaminen ja taloudelliset vaikutukset käydään läpi myös riskejä huomioiden.

Mutta yhden osion kohdalla riskejä ei avata lainkaan. Nato-jäsenyyttä käsittelevässä osiossa ei käydä läpi jäsenyyden haittapuolia millään tavalla. Kansanedustajille luvataan antaa tietoa enemmän, mutta kansalle ei. Tämä selonteko ei arvioi Nato-jäsenyyden vaikutuksia vaan on opas Nato-jäsenyyteen.

Suomen Nato-jäsenyyttä on pohjustettu määrätietoisesti jo Neuvostoliiton hajoamisesta lähtien. Kriittiset äänet on vaiettu tai vaiennettu ja ilmapiiri on muuttunut hyvin ahdistavaksi, jopa uhkaavaksi - ja silläkin on aina seurauksensa.

Nyt on rakennettu kummallinen yhteys, että Ukrainan tilanne voidaan siirtää sellaisenaan koskemaan Suomea. Suomi ei ole koskaan ollut Neuvostoliiton alusmaa eikä ole slaavilainen valtio. On luotu outo mielikuva, että jos vastustaa Nato-jäsenyyttä, kannattaa Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Pelko ei kuitenkaan saa olla päättäjille peruste tehdä ratkaisuja. Kaikissa tilanteissa pitää pystyä arvioimaan ratkaisujen hyviä ja huonoja puolia ja katsoa hetken yli. 

Sotien jälkeisen ajan tärkein päätös tehdään valtavalla kiireellä, vaikka kaikki sotilasasiantuntijat sanovat, ettei mitään, päälle kaatuvaa uhkaa ole. Onneksi Suomi on huolehtinut omasta puolustuksestaan. Kaikissa tilanteissa oma, uskottava puolustus antaa liikkumatilaa.

Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys muuttaisi perustavalla tavalla Pohjois-Euroopan vallitsevaa tilaa. Pohjoisessa tilanne on ollut vakaa ja ennustettava pitkään. Arktisen alueen merkitys kasvaa, luonnonvarat kiinnostavat, samoin meriyhteys. Pohjoiseen katsovat niin Yhdysvallat, Venäjä kuin Kiinakin, ja jo se lisää jännitteitä alueella.

Meistä tulisi osa ydinaseblokkia. Venäjän merkittävin ydinasearsenaali sijaitsee Kuolan niemimaalla, eikä yksikään suurvalta käy sotaa omalla maaperällään. Sotilasliiton jäsenenä Suomi menisi mukaan suunnitteluryhmään, joka pohtii muun muassa ydinaseitten käyttöä.

Maanpuolustustahto on Suomessa poikkeuksellisen korkea. Se laskisi huomattavasti, jos menemme sotilasliittoon. Nyt maanpuolustus on meidän asia, Nato-jäsenyyden myötä se olisi noiden asia. Se johtaisi myös yleisen asevelvollisuuden murenemiseen, mikä on Suomen puolustuskyvyn ehdoton perusta.

Ja kannattaa muistaa, kun puhutaan turvatakuista, mitä sanoi Yhdysvaltain entisen presidentin entinen neuvonantaja Bolton. Hän sanoi, että jos Trump olisi valittu toiselle kaudelle, hän olisi ensi töikseen irrottanut Yhdysvallat Natosta. Voitaisiinko silloin puhua enää turvatakuista? Ja Trump tai Trumpin kaltainen presidentti voidaan valita uudelleen, ja silloin asetelma voi mennä kokonaan uusiksi.

Onko Nato-maahan hyökätty?

Puolustusvaliokunnan lausunto luo kuvaa, ettei yhteenkään Nato-maahan ole hyökätty liittokunnan perustamisen jälkeen vuodesta 1949. Se pitää paikkansa vain rajatulla maantieteellisellä alueella, joka lausunnossakin kirjoitetaan toisaalla.

Yhdysvallat on Naton johtava maa ja maailman voimakkain sotilasmahti. Ja kuitenkin sinne hyökättiin 11.9.2001. Se on ainoa hyökkäys, jonka vuoksi Nato on koskaan ottanut viidennen artiklan eli turvatakuut käyttöön.

Hyökkäys Yhdysvaltoihin aloitti terrorisminvastaisen laajamittaisen sodan, joka ulottui huomattavaan osaan maailman maista, ja joka tähän mennessä on vaatinut miljoonia uhreja. Terrorismin vastustamisen verukkeella Yhdysvallat liittolaisineen hyökkäsi laittomasti Irakiin.

Valtaosa Naton jäsenmaista joko osallistui itse hyökkäykseen tai tuki muuten Yhdysvaltoja, vaikka Nato instituutiona Ranskan, Saksan ja Belgian vastustuksen takia ei ensi vaiheessa osallistunut itse sodankäyntiin. Myöhemmin kyllä.

Toisestakin hyökkäyksestä on syytä mainita, koska se halutaan aktiivisesti unohtaa, vaikka kyse oli Argentiinan ja Britannian välisestä sodasta.

Argentiina yritti hyökkäyksellä vallata toiseksi vahvimman Nato-maan Britannian omistuksessa olevat Falkland-saaret vuonna 1982. Seurauksena oli verinen sota, jonka Argentiina hävisi. Nato tuki Britanniaa eli Britannian oikeutta merentakaiseen siirtomaahansa, jota monet pitävät laillisesti kuitenkin Argentiinan alueena. On myös muita esimerkkejä.

Nato-maa Portugali menetti hallussaan olevan Goan Intian asevoimien vallattua alueen vuonna 1961. Nykyinen päättäjäsukupolvi ei enää näytä tuntevan Naton synkkää historiaa siirtomaavallan ja myös Etelä-Afrikan apartheidin keskeisenä tukijana. Intiakin oli pitkään Naton pelossa lykännyt asevoimiensa käyttämistä alueensa vapauttamiseksi.

Toisessa kohtaa valiokunnan mietinnössäkin kuitenkin todetaan aivan oikein, että Yhdysvaltoihin hyökättiin vuonna 2001. Sotilaallisesti liittoutumattomiin Suomeen ja Ruotsiin ei ole hyökätty

Sen paremmin Nato-selonteossa kuin puolustusvaliokunnan mietinnössäkään ei kerrota, että sotilaallisesti liittoutumattomiin Suomeen ja Ruotsiin ei ole hyökätty toisen maailmansodan jälkeen; ei myöskään Sveitsiin, Itävaltaan eikä Irlantiin.

Naton jäsenmaa Turkki hyökkäsi vuonna 1974 Kyprokselle, joka on nykyisin EU:n jäsen ja sotilaallisesti liittoutumaton. Turkki miehittää edelleen suurta osaa Kyproksesta.

Yksimielisyys- eli konsensusperiaatteen merkitys

Kaikki Naton päätökset tehdään yhdessä konsensuksen perusteella, eli päätöksen syntyminen edellyttää, ettei yksikään jäsenmaa sitä vastusta, väittää valiokunnan mietintö ja jatkaa: jokainen jäsenmaa osallistuu päätöksentekoon tasa-arvoisesti, riippumatta jäsenen koosta tai poliittisesta, sotilaallisesta tai taloudellisesta voimasta.

Suorastaan runolliseksi puolustusvaliokunta heittäytyy verratessaan Yhdysvaltain asemaa: Toisaalta on selvää, että Yhdysvallat on suurten voimavarojensa vuoksi Naton jäsenenä ensimmäinen vertaistensa joukossa, ja Washingtonin näkemyksillä on merkittävä painoarvo Naton päätöksenteossa. Yhdysvaltain mukanaolo tuo Natolle ylivertaiset sotilaalliset voimavarat.

Yhdysvaltojen puolustusmenot ovat yli kaksi kertaa suuremmat kuin muiden liittolaisten yhteenlasketut puolustusmenot. Nato-maiden puolustus nojaakin monilta keskeisiltä osin Yhdysvaltojen voimavaroihin, viime kädessä Yhdysvaltain ydinaseisiin.

Naton jäsenmaat koosta riippumatta ovat konsensusperiaatteen myötä muodollisesti tasavertaisia: samanlaisia oikeuksiltaan ja velvollisuuksiltaan. Mutta ei kukaan usko siihen, että Yhdysvalloilla ja Luxemburgilla olisi tosiasiassa samanlaiset oikeudet ja velvoitteet sotilasliitto Natossa. Eikä näin ole.

Yhdysvallat on käyttänyt erilaisia menetelmiä – diplomatiaa, suostuttelua, kiristystä, uhkailua ja lahjontaa - saadakseen oman tahtonsa ajetuiksi maailmanpolitiikan eri käänteissä lävitse Natossa. Eikä rumimpienkaan keinojen käyttämistä ole kaihdettu.

Hyvä esimerkki ovat Serbian pommitukset, joita Nato jatkoi peräti 78 päivää, vaikka yksi jäsenvaltio ei niitä hyväksynyt. Kovan painostuksen tuloksena Kreikan oli pakko hyväksyä ns. opting out -menettely. Eli Kreikka itse ei osallistunut pommituksiin. Naton pommituksia Kreikka ei kuitenkaan koskaan hyväksynyt, vaikka ei pystynyt niitä estämään.

Tosiasiassa vain isoimmat Nato-maat voivat halutessaan estää Yhdysvaltain ajamat ratkaisut. Esimerkiksi Ranska ja Saksa estivät Naton osallistumisen Irakin laittomaan hyökkäykseen.

Viidettä artiklaa on käytetty poliittiseen kiristykseen

Aivan lähiajankin historiasta löytyy esimerkkejä siitä, että mm. viidettä artiklaa on käytetty poliittiseen kiristykseen.

Ennen Yhdysvaltain ja sen liittolaisten hyökkäystä Irakiin Yhdysvaltain Oslon suurlähettiläs kiristi viidennellä artiklalla asemamaataan Norjaa, jotta olisi saanut sen mukaan hyökkäykseen Irakia vastaan. Tapaus aiheutti Norjassa suuren kohun, mutta Suomen media ei edes uutisoinut asiasta.

Naton historiasta löytyy tietenkin myös paljon muita esimerkkejä siitä, miten ennen kaikkea Yhdysvallat, mutta myös useat muut Naton jäsenmaat, ovat tukeneet esimerkiksi vaalikamppailuissa niitä poliittisia voimia, jotka kannattavat jäsenyyttä Natossa, raskaiden aseiden varastojen perustamista ja ylläpitämistä ja jäsenyyden syventämistä esimerkiksi uusilla mittavilla aseostoilla.

Rumempiakin esimerkkejä löytyy, erityisesti siirtomaavallan ajalta ja kylmän sodan kaudelta. Nato tuki fasistista järjestelmää sekä Espanjassa että Portugalissa. Nato antoi tukensa myös siirtomaajärjestelmälle ja Etelä-Afrikan rotusortoon perustuvalle apartheid-politiikalle.

Silloinkin väitettiin, ettei Nato kavenna kansallista päätöksentekovaltaa, vaikka juuri Nato oli se, joka tuellaan esti yhdessä Espanjan ja Portugalin hallintojen kanssa kansanvallan käyttämisen.

Nato, ydinaseet ja Suomi

Naiiveimmillaan puolustusvaliokunnan enemmistön hyväksymä lausunto on väittäessään nykyisen lainsäädännön kieltävän ydinräjähteiden maahantuonnin, valmistamisen, hallusssapidon ja räjäyttämisen Suomessa.

Valiokunta huomauttaa tässä yhteydessä, että ydinenergialain (990/1987) 4 § kieltää ydinräjähteiden maahantuonnin samoin kuin niiden valmistamisen, hallussapidon ja räjäyttämisen Suomessa.

Valiokunnan enemmistö ei huomioi, että samanlaista lainsäädäntöä on myös kaikissa niissä Naton jäsenmaissa, joihin Yhdysvallat on sijoittanut omia ydinaseitaan ja joiden kuljetukseen ja käyttöön se kouluttaa myös näiden maiden hävittäjälentäjiä.

Puolustusvaliokunnan enemmistö ei näytä olevan selvillä siitä, että Yhdysvallat – ja sama koskee myös muita Naton ydinasevaltioita eli Britanniaa ja Ranskaa – ei ilmoita, onko esimerkiksi sen sota-aluksissa ydinaseita, vaikka ne rutiininomaisesti liikkuvat myös muiden maiden aluevesillä ja satamissa. Sama koskee näiden alusten vierailuja myös ei-Nato-maissa.

Puolustusvaliokunnan mietintö tunnustaakin, että Nato-jäsenyydessä on kyse nojaamisesta ennen kaikkea Yhdysvaltain ydinaseisiin. Nato-maiden puolustus nojaa monilta keskeisiltä osin Yhdysvaltojen voimavaroihin, viime kädessä Yhdysvaltain ydinaseisiin.

Ydinaseista vuoden 2010 konsepti linjaa, että Nato pysyy ydinaseliittona niin kauan kuin ydinaseita on olemassa (kappaleet 17—18), tämä tulokulma ei tule muuttumaan uudessa strategisessa konseptissa.

(56) Yhdysvalloilla on tällä hetkellä viidessä liittolaismaassa (Saksa, Italia, Turkki, Hollanti ja Belgia) Naton puolustustoimia varten korvamerkittyjä Yhdysvaltain taktisia ydinaseita, joiden merkitys on viime vuosikymmeninä ollut pitkälti symbolinen.

(57) Valiokunta toteaa, Naton ydinasepolitiikka ohjaa käytännössä Nato-maiden toimintaa suhteessa erilaisiin ydinaseriisuntafoorumeihin. Yksikään Nato-maa ei ole liittynyt ydinasekieltosopimukseen.

Kolme Marinin hallitukseen osallistuvaa puoluetta – Sdp, vihreät ja vasemmistoliitto – ovat ilmoittaneet tukensa ydinasekieltosopimukselle, josta on myönteinen maininta myös Marinin hallituksen ohjelmassa. Nato-selontekokin huomioi ydinasekieltosopimuksen olemassaolon toteamalla, ettei ”yksikään Nato-maa ei ole liittynyt ydinkieltosopimukseen”.

Huomattavaa hyväuskoisuutta sitä vastoin osoittaa puolustusvaliokunnan mietintöön kirjattu maininta, jonka mukaan ”toisaalta Nato-maissa on kriittistä keskustelua ydinaseiden roolista, ja moni Nato-maa on aktiivinen toimija tämän aihepiirin keskusteluissa”.

Vielä naiivimpaa on viimeistä virkettä lukuun ottamatta toteamus, mitä Suomi voisi tehdä liityttyään ydinaseblokin jäseneksi: ”Valiokunnan mielestä on luontevaa, että Suomi mahdollisena Nato-maa jatkaisi korkeaa profiiliaan eri aseriisuntakysymyksissä, myös ydinaseriisunnan osalta, Naton ydinasepelotetta kuitenkaan kyseenalaistamatta”.

Nato sanoo antavansa kaikille jäsenmailleen ydinasesuojan.

Ydinasesuojaa käsitteli myös pääministeri Sanna Marin vastauksessaan toimittajien kysymykseen ydinaseista (mm. Kauppalehti 13.4.2022).

Pääministeri korosti, että Suomi ”itse päättää esimerkiksi siitä, sijoitettaisiinko Suomen alueelle ydinaseita tai pysyviä tukikohtia”. Hän ei myöskään pitänyt hyvänä sitä, että Suomen mahdolliseen Nato-jäsenyyteen asetettaisiin liittymisvaiheessa jonkinlaisia ehtoja. Varmemman vakuudeksi Marin katsoi, ettei Suomen kannata sulkea itseltään mitään ovia, jos Suomi päättää hakea Naton jäsenyyttä.

Kauppalehden julkaisemassa uutisessa viitatiin myös ”Naton omaan Nuclear sharing -ohjelmaan, jolla liittouman ydinasevaltiot jakavat ydinaseita myös niille valtioille, joilla ydinaseita ei ole”. Naton ”ydinaseiden jako-ohjelmasta” kysyttäessä Marin vastasi, ettei hän halua mennä ”yksityiskohtiin tässä kohtaa”.

Tiedetään, että Suomeen ostetut F-35-hävittäjät ovat myös modifioinnin myötä kykeneviä kuljettamaan ydinaseita. Useat Nato-maat, joihin Yhdysvallat on sijoittanut ydinaseita, ovat myös Yhdysvaltain avustuksella kouluttaneet omia hävittäjälentäjiä käyttämään ydinaseita.

Saksan vihreitä edustavan ulkoministeri Annalena Baerbockin mukaan maan vastikään hankkimilla F-35-hävittäjillä tullaan tulevaisuudessa jatkamaan saksalaislentäjien koulutusta ydinaseiden käyttöön. Sama käytäntö on ollut olemassa jo Saksan aiemmin Yhdysvalloista ostamissa hävittäjissä.

Tekeekö Suomi samoin? Aikooko myös Yhdysvaltain tuella Suomi kouluttaa F-35 -hävittäjiä käyttäviä suomalaislentäjiä ydinaseiden käyttöön? Jos ei, niin tämä on syytä kertoa julkisesti.

Suomella ei tietenkään ole minkäänlaista päätäntävaltaa siitä, käytetäänkö ydinaseita tositilanteessa vai ei. Tällaisessa tilanteessa Suomen päätäntävaltaa ei ole siis vain kavennettu, se on viety kokonaan, vaikka kyse olisi omaan maahamme sijoitetuista asejärjestelmistä.

Natolle tukikohtia Suomeen?

Nato-jäsenyys saattaa tuoda Suomeen pysyvästi ulkomaisia asevoimia ja Naton tukikohtia. (66) Mikäli Suomi olisi Naton jäsen ja joutuisi sotilaallisen iskun tai sen uhkan kohteeksi, voisi Nato-joukkoja saapua maahan Suomen hallituksen pyynnöstä auttamaan Suomen puolustamisessa. Nato-joukkoja voitaisiin kutsua kiristyneessä tilanteessa paikalle myös ennalta ehkäisevässä tarkoituksessa nostamaan kynnystä sotatoimien aloittamiselle Suomea vastaan tai niillä uhkaamiselle.

Suomi ratkaisisi tällöin itse vastaanottamansa avun muodot. Todennäköisiä suorituskykyalueita, joilla Suomi Nato-maana saisi tukea kriisitilanteessa, olisivat tiedustelu, ampumatarvikkeet, erilaiset ohjukset sekä ilma- ja meripuolustus.

Valiokunta huomauttaa, että Suomen maavoimat kuuluvat Euroopan vahvimpien joukkoon, joten maavoimavahvistuksia ei kriisitilanteessa välttämättä edes tarvittaisi.

Nato-selonteko on jättänyt kokonaan huomioimatta Naton äskettäin tekemän päätöksen, jonka mukaan sotilasliitto sijoittaa ulkomaisia joukkoja niihin jäsenmaihin, joilla on yhteinen raja Venäjän ja Valko-Venäjän kanssa.

Puolustusvaliokunta väittää, ettei Suomi joutuisi Naton jäsenmaana vasten tahtoaan vastaanottamaan alueelleen sen kummemmin vieraita joukkoja, tukikohtia kuin ydinaseitakaan.

Puolustusvaliokunta ei kuitenkaan arvioi Naton äskettäisen päätöksen merkitystä Suomelle, jolla Naton jäsenmaana olisi yhteistä rajaa peräti 1340 kilometriä Venäjän kanssa.

On merkille pantavaa, että suurimpien eduskuntaryhmien puheenjohtajat eivät vastusta pysyviä Nato-joukkojen sijoittamista tai Naton tukikohtien perustamista Suomeen.

Julkisuudessa esimerkiksi kokoomuksen, Sdp:n ja keskustan eduskuntaryhmien puheenjohtajat ovat ilmoittaneet, etteivät he vastusta pysyviä Nato-joukkoja tai tukikohtia Suomessa. Samalla linjalla on myös perussuomalaisia edustava ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja. Kristillisen puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja ei sulkisi pois myöskään ydinaseiden sijoittamista Suomeen.

Edellä olevien lausuntojen pohjalta onkin tehtävä se johtopäätös, että sekä Nato että suurimmat suomalaiset puolueet – tai ainakin niiden johtohenkilöt – ovat valmiit siihen, että Suomeen sijoitetaan pysyvästi sekä ulkomaisia asevoimia että Naton tukikohtia.

Naton turvatakuut – totta vai tarua?

Puolustusvaliokunnan enemmistöllä on romantisoitu käsitys Naton turvatakuista eli ns. viidennestä artiklasta.

Hyökkäys yhtä Naton jäsenmaata kohtaan on ylevän periaatteen mukaisesti hyökkäys kaikkia jäsenmaita kohtaan. Naton kaikki jäsenmaat puolustavat hyökkäyksen tapahtuessa toisiaan ”yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta” periaatteen pohjalta.

Mielikuvat Natosta perustuvat usein juuri romantisoivaan ja myös idealisoivaan Muskettisoturien iskulauseeseen, joka sivuuttaa konkreettis-historiallisen tilanteen ja reaalipolitiikan kokonaan.

Puolustusvaliokunnan enemmistön mielestä Suomi saa automaattisesti tukea muilta Nato-mailta, jos Suomeen kohdistuu hyökkäys. Käsitys on paitsi virheellinen, myös vaarallinen.

(66) Mikäli Suomi olisi Naton jäsen ja joutuisi sotilaallisen iskun tai sen uhkan kohteeksi, voisi Nato-joukkoja saapua maahan Suomen hallituksen pyynnöstä auttamaan Suomen puolustamisessa. Nato-joukkoja voitaisiin kutsua kiristyneessä tilanteessa paikalle myös ennalta ehkäisevässä tarkoituksessa nostamaan kynnystä sotatoimien aloittamiselle Suomea vastaan tai niillä uhkaamiselle.

Valiokunta huomauttaa, että sotilaallisessa konfliktissa Suomeen mahdollisesti saatava sotilaallinen apu todennäköisesti kulkisi Ruotsin tai Norjan maa- ja merialueiden sekä ilmatilan kautta. Maat ovatkin Suomelle konkreettinen väylä länteen.

Suomi ratkaisisi tällöin itse vastaanottamansa avun muodot. Todennäköisiä suorituskykyalueita, joilla Suomi Nato-maana saisi tukea kriisitilanteessa, olisivat tiedustelu, ampumatarvikkeet, erilaiset ohjukset sekä ilma- ja meripuolustus.

Naton turvatakuut eivät ole mikään automaatti, joka varmasti takaisi edes kriisi- ja sotatilanteessa muiden jäsenmaiden tuen. Turvatakuut realisoituvat sotatilanteessa vain silloin, jos Naton johtovaltio Yhdysvallat katsoo omien etujensa vaativan sotilaallista puuttumista.

Selonteko ja myös puolustusvaliokunnan mietintö antavat suomalaisille vääränlaisen kuvan turvallisuustakuista. Ei ole olemassa sataprosenttisia turvatakuita. Kaikki viidennen artiklan kansainväliset asiantuntijat ovat asiasta samaa mieltä. Puolustusvaliokunnan enemmistö arvioi kuitenkin tuntevansa artiklan toteutumisen mahdollisuudet paremmin. Sitä kuvaa seuraava kirjaus:

(51) Naton 5. artiklaa ei ole testattu tilanteessa, jossa sotilasliittoon kuuluva maa joutuu sotilaallisen voimankäytön kohteeksi. Saamansa selvityksen perusteella valiokunta toteaa, että Yhdysvallat tulee vastaamaan Nato-sitoumuksistaan, jos Nato-maahan hyökätään.

Syy tähän on selvä: jos artikla 5:n mukaisiin sitoumuksiin ei voi tosipaikan tullen luottaa, Yhdysvaltain globaali turvatakuuverkosto menettää uskottavuutensa. Yhdysvallat on Aasiassa antanut kirjalliset turvatakuut usealle maalle, muun Etelä-Korealle ja Japanille ja maat odottavat saavansa Yhdysvalloilta tukea kriisitilanteessa Kiinan ja Pohjois-Korean muodostamaa uhkaa vastaan. Nato-turvatakuiden uskottavuuden pettäessä myös nämä sopimusjärjestelyt menettäisivät merkityksensä.

Ensimmäinen virke ei pidä lainkaan paikkansa.

Naton viidettä artiklaa on testattu tilanteessa, jossa sotilasliiton voimakkain valtio eli Yhdysvallat joutui hyökkäyksen kohteeksi vuonna 2001. Se on myös ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun viides artikla on toistaiseksi otettu käyttöön kuten puolustusvaliokunta itsekin toteaa:

(50) Syyskuun 11. päivän terrori-iskut vuonna 2001 Yhdysvaltain maaperällä johtivat Naton neuvoston kautta aikain ensimmäiseen päätökseen soveltaa Pohjois-Atlantin sopimuksen viidettä artiklaa. Hyökkäys yhtä jäsentä vastaan katsottiin Naton neuvoston 12.9.2001 tekemällä päätöksellä hyökkäykseksi kaikkia vastaan.

Viides artikla, kollektiivinen puolustusvelvoite, takaa Nato-jäsenyyden kannattajien mielestä sen, että kaikki muut Nato-maat kiirehtivät hyökkäyksen kohteeksi joutuneen uhrin avuksi yhteisin sotilaallisin toimin. Näin ei kuitenkaan välttämättä tapahdu. Eikä viides artikla myöskään tätä edellytä.

Nato-jäsenyys on ennen muuta sotilasliitto Yhdysvaltain kanssa. Yhdysvaltain sanotaan antavan muille Naton jäsenmaille turvallisuustakeet. Hyökkäys pienintäkin Nato-maata vastaan olisi samalla hyökkäys maailman mahtavinta sotilasmahtia, Yhdysvaltoja vastaan.

Kuka haluaisi saada vastaansa maan, jonka varustelumenot ovat yksin suuremmat kuin seitsemän seuraavan maailman maan asevarusteluun käyttämät varat. Yhdysvalloilla on joukkoja noin tukikohtia ainakin yli 70 maassa.

Harva jäsenyyden aktiivisista kannattajista lienee kuitenkaan pohtinut turvatakuiden käytännön merkitystä ja viidennen artiklan käyttöönoton edellytyksiä, saati sitten sotilasliiton jäsenmaiden erilaista painoarvoa päätöksenteossa, joka artiklaa koskee.

Eivätkä he tunnu pohtivan myöskään sitä, että Nato-jäsenyys tuo mukanaan myös velvoitteita, joiden noudattamista sekä Nato että muut Naton jäsenet – ennen kaikkea Yhdysvallat - valvovat. Velvoitteisiin kuuluu myös Naton ydinasepolitiikan tukeminen.

Monet Nato-jäsenyyden kannattajat pitävät artiklaa absoluuttisena turvallisuustakuuna, joka nostaa hyökkäyskynnystä ja jopa estää hyökkäyksen jo ennakolta ja jos hyökkäys kuitenkin tapahtuisi, niin Nato-maiden yhteinen sotilaallinen voima ja sotilaalliset vastatoimet riittävät pitämään huolta siitä, että hyökkääjä voitetaan. Usko perustuu Yhdysvaltain ylivoimaiseksi katsottuun asevoimaan, johon Suomikin nyt aikoo tukeutua.

Yhdysvallat itse vastusti aikoinaan sotilasliittoa perustettaessa absoluuttisia turvatakuita, koska se ei halunnut niiden kautta tulla vedetyksi muiden maiden käymiin sotiin. Yhdysvallat halusi myös pitää itsellään päätäntäoikeuden siitä, miten viidettä artiklaa tulkitaan ja käytetään.

Yhdysvaltain neuvottelijat tiesivät myös, että automaattista puolustamista koskeva sitoumus olisi nähty välittömästi toimena, jolla kongressin perustuslaillista oikeutta päättää sodasta olisi rajoitettu. Sellaisen sopimuksen hyväksymisen taakse ei olisi saatu riittävää enemmistöä. Neuvottelijat päättivätkin esittää sanamuodon lainaamista Brysselin sopimuksen sijaan Rion sopimuksesta, jonka oli allekirjoittanut 21 muuta Amerikan valtiota.

Rion sopimus lupasi aseellisen hyökkäyksen kohteeksi joutuvalle apua, mutta ei täsmentänyt sitä sotilaalliseksi. Lisäksi hyökkäyksen piti olla vieraan valtion asevoimin tekemä ja provosoimaton. Näin haluttiin estää se, ettei Yhdysvaltoja vedettäisi mukaan konflikteihin vastoin sen omaa tahtoa. Toisaalta artiklan muotoilu ei sulkenut pois aseellisen voiman käyttöä.

Kyse on siitä, kenellä on tulkintaetuoikeus esimerkiksi siitä, onko hyökkäystä ylipäänsä tapahtunut ja onko hyökkäys aseellinen ja myös siitä, tarvitseeko artiklan mekanismia ylipäänsä ottaa käyttöön. Ja jos se otetaan käyttöön, minkälaista apua hyökkäyksen kohteeksi joutuneelle pitäisi antaa. Sekin tehtiin jo sotilasliittoa perustettaessa selväksii – kuten edellä on kuvattu - ettei annettavan avun tarvitse sotilaallisen hyökkäyksenkään tapahtuessa olla välttämättä sotilaallista.

Monet asiantuntijat katsovat, ettei viides artikla loppujen lopuksi lupaa mitään, mutta se sitoo Naton jäsenmaat tukemaan Yhdysvaltain ulko- ja turvallisuuspoliittisia linjauksia. Vain suurimmilla jäsenmailla on ollut uskallusta itsenäiseen päätöksentekoon kuten Saksan ja Ranskan kieltäytyminen hyökkäyksestä Irakiin Yhdysvaltain rinnalla vuonna 2003 osoitti.

Artiklan nykytulkinta kuitenkin mahdollistaa sen, että Naton jäsenet voivat toimia yhdessä missä maailmankolkassa tahansa puolustaakseen todellisia tai kuviteltuja etujaan mitä tahansa uhkaksi väittämäänsä vastaan. Yhdysvallat puolestaan katsoo, että Nato-sopimus ja sen viides artikla velvoittavat muut Naton jäsenvaltiot sotilaallisiin toimiin sen puolesta silloin kun Yhdysvaltain johto pitää sellaisia tarpeellisina. Ja missä päin maailmaa tahansa.

Tällä kannalla ovat myös esimerkiksi Baltian Nato-maiden ja Puolan johto Yhdysvaltain eurooppalaisen pääliittolaisen Britannian ohella.

Nato-jäsenyyden jälkeen puolustussopimus Yhdysvaltain kanssa?

Jo pitempään kulisseissa on keskusteltu myös puolustusyhteistyön tiivistämisestä Yhdysvaltain ja Suomen välillä riippumatta siitä, liittyykö Suomi Natoon vai ei. Vaikuttaa siltä, että kyse on laajasta puolustussopimuksesta, josta on tarkoitus päättää Suomen liityttyä Natoon.

Puolustusvaliokuntaa keskusteluista ei ole informoitu, mutta kun valiokunnan mietintöön on liitetty kehotus ”hyödyntää maksimaalisesti” ja ”tarkastella ennakkoluulottomasti” eri kumppaneiden kanssa tehtyjä yhteistyöjärjestelyjä, vaikuttaa siltä, että puolustusministeriössä ennakoidaan jo tulevaisuutta.

Ohessa maininta valiokunnan mietinnöstä:

(39) Valiokunta pitää välttämättömänä, että Suomi hyödyntää maksimaalisesti eri kumppaneiden kanssa solmittujen yhteistyöjärjestelyjen mahdollisuudet myös jatkossa ja tarkastelee ennakkoluulottomasti mahdollisuuksia syventää yhteistyötä entisestään.

Valiokunta korostaa, että kansainväliseen puolustusyhteistyöhön osallistumisen keskeisen kriteerin tulee olla se, miten yhteistyö tukee Suomen kansallisen puolustuksen suorituskykyjen kehittämistä. Nykyisestä laajasta yhteistyöverkostosta selviävät ajan kuluessa ne yhteistyömuodot ja maat, joiden kanssa tehtävästä yhteistyöstä on eniten lisäarvoa Suomen puolustuskyvyn kehittämiselle.

Tulevaa uutta yhteistyötä pohjustetaan myös maininnalla ”tavoitella liittokunnan rakenteiden ulkopuolisella yhteistyöllä yhteisen puolustuksen tehokkaampaa toimeenpanoa”. Tästäkään puolustusvaliokuntaa ei ole informoitu, mutta lause heijastaa Yhdysvaltain nykyhallinnon tuttua kielenkäyttöä, jossa heijastuu tyytymättömyys sotilasliitto Naton päätöksenteon ja päätösten toteutuksen hitauteen ja byrokratiaan.

Vaikuttaa siltä, että Suomesta on tulossa Yhdysvaltain kulloisenkin hallinnon tuntoja tarkasti seuraava apuri ja Naton johtovaltion toiveita toteuttava uskollinen liittolainen. Tämä kaikki tapahtuu tilanteessa, jossa Suomea johtaa Marinin vasemmistokeskustahallitus.

Ohessa lainaus kannasta, jonka valiokunta hyväksyi tuntematta sen taustaa:

(41) Valiokunta toteaa, että nyt tehtävän kansainvälisen puolustusyhteistyön rooli Suomen puolustuspolitiikassa muuttuu merkittävästi, mikäli Suomi liittyy Natoon. Suomen Nato-jäsenyys johtaisi siihen, että liittokunnan rakenteiden ulkopuolella harjoitetulla sotilaallisella yhteistyöllä tavoiteltaisiin ennen kaikkea yhteisen puolustuksen tehokkaampaa toimeenpanoa.

Yhteistyön avulla luotaisiin myös vaihtoehtoja sen varalle, että Naton konfliktiajan toiminta jostain syystä hidastuisi. Puolustusyhteistyöllä on mahdollista hakea tiettyjen valtioiden ja maaryhmien intresseihin ja tarpeisiin räätälöityjä ratkaisuja ilman 30 jäsenen liittokunnan toimintaan väistämättä liittyvää kankeutta.

Suomen näkökulmasta yhteistyön edelleen kehittäminen Pohjoismaiden, Yhdysvaltain, Iso-Britannian, Ranskan ja Saksan kanssa on välttämätöntä.

Varusmiespalvelus ja Nato

Asevelvollisuusjärjestelmän ylläpitäminen Nato-Suomessa ei näin ollen olisi mikään ongelma.” Valiokunta toteaa, että Nato-maissa kattava, yleinen asevelvollisuus on käytössä Turkissa ja Kreikassa.

Puolustusvaliokunnalta jää mainitsematta, että Turkilla ja Kreikalla on yleinen asevelvollisuus käytössä nimenomaan siksi, että ne ovat olleet sodan partaalla jo kymmeniä vuosia. Myös viime aikoina kahden Nato-maan suhteet ovat jälleen kärjistyneet.

Puolustusvaliokunnan enemmistö unohtaa, että vielä muutama vuosi sitten Suomeen kohdistui Naton ja ennen kaikkea Yhdysvaltain taholta voimakkaita paineita luopua kokonaan varusmiehiin perustuvasta puolustusjärjestelmästä ja perustaa ennen kaikkea ulkomaisiin interventioihin kyvykäs palkka-armeija.

Nyt valiokunnan enemmistö väittää vastoin parempaa tietoa, että ”kukin jäsenmaa voi ylläpitää sellaista kansallista puolustusjärjestelmää kuin parhaaksi katsoo”. Nato odottaa jäseniltään tietynasteista panostusta liittokunnan yhteisiin tarpeisiin, minkä ohella kukin jäsenmaa voi ylläpitää sellaista kansallista puolustusjärjestelmää kuin parhaaksi katsoo.

Kertomatta jää se, että Yhdysvallat on jo pitkään pyrkinyt muuttamaan Naton jäsenmaiden kansallisia puolustusrakenteita sellaisiksi, jotka vastaavat Yhdysvaltain omia strategisia tarpeita ja tavoitteita. Yhdysvallat tavoittelee liittolaisiltaan ennen kaikkea tukea interventiokyvyilleen ja käymilleen interventiosodilleen.

Venäjä ja Yhdysvallat vastakkain arktisella alueella – Nato-selonteko vaikenee

Suomen tulevat velvoitteet Naton jäsenenä pohjoisen kalottialueen ja arktisen alueen puolustamisessa on unohdettu selonteosta kokonaan, vaikka juuri tällä alueella Yhdysvaltain ja Venäjän vastakkainasettelu on selvästi kasvanut. Ja samalla sotilaallisen yhteenoton vaara.

On ymmärrettävää, että Yhdysvallat haluaa sekä Suomen että Ruotsin puolustamaan suurvaltaetujaan sekä pohjoisella kalotilla että arktisella alueella, mutta Suomelle Nato-jäsenyys merkitsee vaaraa joutua suurvaltaselkkauksen alueeksi ja ensi-iskun kohteeksi.

Yhdysvallat haluaa Suomen Kiinan vastaiseen liittoon

Ajankohtainen suurvaltakonflikti, jossa osallisina ovat ennen kaikkea Kiina, Yhdysvallat, Venäjä ja Euroopan unioni, on Nato-selonteossa hyvin heikosti taustoitettu ja kuvattu. Niitä ei myöskään puolustusvaliokunnan mietinnössä ole arvioitu.

Suomen Nato-jäsenyys merkitsisi Suomen yhä voimallisempaa suuntautumista Yhdysvaltain johtamaan Kiinan vastaiseen rintamaan. Valitettavasti Marinin hallitus on jo ottanut ensiaskeleet myös tähän suuntaan. Donald Trumpin presidenttikaudella Suomi otti Yhdysvaltain vaatimuksesta askelia, joilla valmistauduttiin rajaamaan mm. teknologiayhteistyötä kiinalaisyritysten kanssa.

Kun presidentti Joe Biden on jatkanut ja vieläpä vahvistanut Trumpin aloittamaa Kiinan vastaista politiikkaansa, on myös Suomi muuttamassa perinteisiä Kiina-linjauksiaan, jotka ovat toistaiseksi mahdollistaneet suomalaisyrityksille edullisen talousyhteistyön Kiinan kanssa. Viime vuosina yhteistyö Kiinan kanssa on ollut yhä laajempaa mm. elintarvike- ja lihateollisuuden kanssa.

Suomi Naton jäsenenä joutuu yhä tiukemmin seuraamaan Yhdysvaltain linjauksia myös kansainvälisessä politiikassa.

Kansalaismielipiteen muutoksesta huolimatta kansanäänestys tarpeen

Naton jäsenenä Suomi ei voi pysyä suursodan ulkopuolella. Nato-selonteossa ja myös puolustusvaliokunnan mietinnössä väitetään ”että mahdollinen Euroopan laajuinen tai Itämeren alueella tapahtuva sotilaallinen konflikti vaikuttaisi Suomeen, ja Suomen olisi vaikea pysytellä sen ulkopuolella”.

Perusteluna valiokunta käyttää Ukrainan sotaa, jonka myötä ”Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan keskeisistä tukijaloista on Venäjän aloittaman hyökkäyssodan myötä pudonnut pohja pois sekä sääntöpohjaiselta kansainväliseltä maailmanjärjestykseltä että mahdollisuudelta harjoittaa perinteistä, rakentavaa naapuruuspolitiikkaa Venäjän suuntaan.

Suursodan syttyessä Suomi sotilasliitto Naton jäsenenä joutuu vuorenvarmasti eturintamavaltiona sotaan. Nato-jäsenyyden ulkopuolella Suomella on sitä vastoin ei vain teoreetttinen, vaan myös todellinen mahdollisuus pysyä suursodan ulkopuolella.

Suomessa kansalaismielipide on koko kylmän sodan jälkeisen ajan tukenut vahvasti sotilaallista liittoutumattomuutta. Tästä kertovat muun muassa Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan kymmenien vuosien ajan tekemät mielipidemittaukset.

Kyselyiden tulokset ovat muuttuneet Nato-jäsenyydelle myönteisiksi vasta helmikuussa 2022 Venäjän Ukrainaan käynnistämän hyökkäyksen jälkeen. Näin ollen kansalaismielipide on ollut Nato-jäsenyyden kannalla noin kaksi ja puoli kuukautta. Mikään ei takaa sitä, etteikö mielipideilmasto voisi myöhemmin jälleen muuttua.

Suomen sotilaallinen liittoutuminen olisi historiallinen, koko Suomen kansainvälistä asemaa muuttava ratkaisu. Siksi tällainen ratkaisu – puolesta tai vastaan – on ankkuroitava suomalaisten selvästi ilmaisemaan tahtoon kansanäänestyksessä. Se mahdollistaisi Nato-jäsenyyden hyödyistä ja haitoista myös laaja-alaisen keskustelun, jota nykyisessä tuohtumuksen ja kiireen ilmapiirissä on ollut käytännössä mahdoton käydä.

Erityisesti tasavallan presidentti Sauli Niinistö on perustellut kansanäänestyksen välttämättömyyttä hyvin. Helmikuun 4. päivä 2022 Niinistö sanoi Iltalehdessä todenneensa jo vuosia sitten, että ”yhteiskuntarauhan kannalta on erittäin tärkeää, että tällainen äärimmäisen suuren luokan kysymys tulee käsitellyksi niin, että se nauttii legitiimisyyttä, sellaista tunnetta ihmisissä, että on oikein mitattu.”

Tasavallan presidentin mukaan häntä vieroksuttaa ”se, että sanotaan, ettei kansa tällaisista asioista ymmärrä, vaan se pitää jättää kansan valitsemien edustajien ratkaistavaksi. Niinhän se jäisikin joka tapauksessa ja mahdollisesti kahdenkolmasosan enemmistöä vaadittaisiin eduskunnassa.”

Julkisessa keskustelussa kansanäänestys on torjuttu siksi, että kansanedustajat voivat saada Nato-jäsenyydestä luottamuksellista tietoa, jota kansalaisilla ei ole. Kansanvallassa perustelu on outo. Suomen kansainvälispoliittista asemaa ei voi eikä pidä muuttaa salaisilla perusteilla. Tästä on Suomen historiassa huonoja kokemuksia esimerkiksi Talvisodan alla 1939 solmittuun Molotov-Ribbentropin sopimukseen liittyen.

Nato-kansanäänestystä on vastustettu myös siksi, että avaisi mahdollisuuden Suomeen kohdistuvaan laaja-alaiseen, ulkopuoliseen, valtiolliseen hybridi- ja informaatiovaikuttamiseen. Tällainen mahdollisuus on kuitenkin olemassa kaikkien vaalien yhteydessä tai niiden välillä. Silti Suomessa ei jätetä eduskunta- tai presidentinvaaleja järjestämättä. Argumentti kertoo epäluottamuksesta suomalaiseen demokratiaan, joka on aina vahvempi kuin ulkopuolinen hybridivaikuttaminen. Nato-jäsenyyden pitää kestää myös perusteellinen kansanvallan testi.

Edellisissä eduskuntavaaleissa 2019 Nato-jäsenyys ei kuulunut vaaliteemoihin. Vielä tammikuussa 2022 selkeä enemmistö kansanedustajista oli Nato-jäsenyyttä vastaan. Näin äänestäjillä ei ole ollut mahdollisuutta arvioida edes eduskuntavaalien kautta kansanedustajien Nato-kantoja.

Juuri hyväksytyt selonteot ja niiden johtopäätökset sivuutettu

Ulko- ja turvallisuuspolitiikan selonteko 2020 hyväksyttiin eduskunnassa 4.6.2021, ja puolustuselonteko 7.12.2021. Kyse on siis hyvin tuoreista linjapäätöksistä.

Euroopassa ja maailmassa meneillään olevan laajan konfliktin kehitysvaiheita ja tärkeimpiä tapahtumia ei Nato-selonteossa selosteta juuri lainkaan.

Myöskään Suomen lähiympäristön tilannekehityksen ja asetelmien selvityksestä ei saa apua pätevän tilannearvion teolle. Kuvaus on hyvin pintapuolinen jättäen eri osapuolten intressien, voimavarojen ja toimintamahdollisuuksien analyysin avoimeksi.

Nato-selonteko ei anna mitään perusteita kiirehtiä uusia ratkaisuja. Siinä kuitenkin todetaan, ettei ajankohtaista sodan uhkaa kohdistu Suomeen. Viime vuoden lopulla päivitetyt linjaukset ovat edelleen päteviä, vaikka eri aloilla on käytännön toimintoja aiheellista tarkistaa.

”Selonteossa todetaan, että Suomen lähialueen sotilaallinen tilanne on tällä hetkellä rauhallinen, eikä Suomeen kohdistu välitöntä sotilaallista uhkaa”.

Kuten monien sotilasasiantuntijoiden suulla on kuultu, niin Suomea ei uhkaa mikään välitön sotilaallinen uhka. Miksi tämä tärkeä näkökohta, jonka tulisi olla koko ajankohtaisselonteon perusta, sivuutetaan selonteossa vain yhdellä maininnalla?

Keskeisin johtopäätös, jonka eduskunta vielä viime vuonna yksimielisesti hyväksymissään selonteoissa teki, oli se, että Suomi harjoittaa aktiivista vakauspolitiikkaa sotilaallisten uhkien ennalta ehkäisemiseksi eikä salli alueensa käyttöä vihamielisiin tarkoituksiin muita valtioita vastaan.

Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen doktriiniin on kuulunut se, että Suomen alueesta ei saa muodostua Venäjän vastaista lähtöalustaa. Tämä ajatus sisältyy myös eduskunnan viime vuonna hyväksymiin ulko- ja turvallisuuspoliittiseen sekä puolustuspoliittiseen selontekoon.

”Ei ole tarkoituksenmukaista, että Suomi omalla toiminnallaan aiheuttaa toisen rintaman avaamisen omilla rajoillaan Yhdysvaltojen ja NATOn vihanpitoon Venäjän kanssa”, kuten suurlähettiläs Heikki Talvitie toteaa omassa asiantuntijalausunnossaan valiokunnalle.

Selontekoja valmisteltiin huolellisesti parin vuoden aikana, ja käsiteltiin eduskunnassa perusteellisesti ennen hyväksymistä. Pitäisi olla hyvät perustelut sille, että Nato-selonteossa ei juuri lainkaan edes viitata eduskunnan hyväksymiin perustaviin asiakirjoihin, jotka sisältävät voimassa olevat Ukrainan sota

(89) Valiokunta toteaa, että Suomen turvallisuusympäristö muuttui perusteellisesti 24.2.2022 Venäjän hyökätessä Ukrainaan. Muutos tulee olemaan pitkäkestoinen. Häikäilemätön ja sodan oikeussäännöistä täysin piittaamaton toiminta osoittaa, että Venäjä on valmis käyttämään sotilaallista voimaa etujensa ajamiseen. Luottamus Venäjään sopimuskumppanina on romahtanut, ja tilanne on johtanut monissa EU-maissa ulko-, turvallisuus- ja puolustuspoliittisen perusratkaisujen uudelleen arviointiin. Näkyvimmin tämä on heijastunut Saksan ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan.

Samalla linjalla on Marinin hallituksen hyväksymä Nato-selonteko, joka toteaa, että Suomen ja Euroopan turvallisuus- ja toimintaympäristössä on tapahtunut perustavanlaatuinen muutos Venäjän hyökättyä Ukrainaan.

Nato-selonteko lähtee toteamuksesta, että maailmanhistoria alkaa 24.2.2022, mutta ”maailmanhistorian mullistavimman sodan”, Ukrainan sodan syitä ei tarkastella lainkaan.

Neuvostoliiton hajoamisen ja Ukrainan tuoreen historian tarkastelu osoittaa sen, että erityisesti viime aikoina harrastettu Suomen vertaaminen Ukrainaan on heikolla pohjalla. Suomi ja Ukraina ovat viimeisen sadan vuoden aikana kulkeneet aivan eri teitä, joten yhtäläisyyksien hakeminen ontuu pahasti. Se näyttää kuitenkin olevan myös ajankohtaisselonteon taustalla vahvasti vaikuttava oletus.

Nato-selonteko keskittyy Venäjän Ukrainaa vastaan aloittaman sodan tuottamaan tilanteeseen, mutta se on ajallisesti ja alueellisesti hyvin rajoittunut näkökulma Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tilannearvion tekemiseen. Jos tarkoituksena on selvittää perusteita turvallisuuspoliittisen linjan perustavalle muutokselle, siis ennen kaikkea kysymykselle Nato-jäsenyydestä, ei kiireesti ja pintapuolisesti tehty selonteko anna päätöksenteolle riittäviä perusteita.

Ukrainan sota on elimellinen osa Neuvostoliiton hajoamissotia, jossa Venäjä on pyrkinyt pitämään tietyt sillanpääasemat itsellään taatakseen läsnäolonsa Etelä-Kaukasiassa, Mustalla merellä ja Lähi-Idässä.

Euroopassa ja maailmassa meneillään olevan laajan konfliktin kehitysvaiheita ja tärkeimpiä tapahtumia selosteta juuri lainkaan.

Tarvittaisiin ehdottomasti syvällisempää analyysia ja sen käsittelylle riittävästi aikaa. Ukrainassa käytävän sodan aiheuttamassa mieliä kiihdyttäneessä tilanteessa ei pitäisi tehdä päätöksiä Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan peruslinjojen muuttamisesta.

Jos tarkoituksena olisi ollut objektiivinen taustoitus Suomen NATO-päätökselle, niin Suomen aikaisemman turvallisuuspolitiikan hyvät ja huonot puolet olisi pitänyt ruotia perusteellisesti.

Puolustusvaliokunta toteaa yhtyvänsä selonteon arvioon siitä, että Venäjän käynnistämä hyökkäyssota on vakava uhka kansainväliselle rauhalle ja turvallisuudelle.

Esitän, että:

Suomi ei hae sotilasliitto Naton jäsenyyttä, vaan pysyy myös jatkossa sotilaallisesti liittoutumattomana. Vain sotilasliittojen ulkopuolella Suomella on mahdollisuus pysyä suursodan syttyessä sotatoimien ulkopuolella.

Puolustusvaliokunnan mielestä Suomen on ilmoitettava, ettei se salli missään olosuhteissa ydinaseiden sijoittamista Suomeen, eikä sen maa-alueita, ilmatilaa tai merialueita käytettävän ydinaseiden kuljetukseen tai läpikulkuun, koska se merkitsisi mahdollisessa suursodassa Suomen joutumista automaattisesti eturintamavaltiona ydinaseiskujen kohteeksi.

Suomi ei aio kouluttaa suomalaisia lentäjiä kuljettamaan ja käyttämään ydinaseita.

Puolustusvaliokunta katsoo, ettei Suomen alueelle pidä sijoittaa pysyvästi minkään maan asevoimia eikä myöskään sotilasliitto Naton tukikohtia. Näin Suomi välttää omalta osaltaan kansainvälisen tilanteen kärjistymisestä aiheutuvat riskit ja pysyy niiden ulkopuolella

Suomi ei salli eikä anna minkään muun valtion tai sen asevoimien käyttää maamme aluetta tai ilmatilaa vihamielisiin tarkoituksiin muita valtioita vastaan.

Suomen jäsenyydestä sotilasliitto Natossa on järjestettävä kansanäänestys.

Edellä olevan perusteella esitän,

että ulkoasiainvaliokunta ottaa edellä esitetyn huomioon.

Helsingissä 10.5.2022

Markus Mustajärvi vas 

 

 

 

1. touko, 2022

Oikein hyvää vappua rakkaat toverit. On suuri kunnia olla täällä puhumassa teille. Olen Aapo Niemi Tampereen Vehmaisista, olen Sahalahden Saarioisilla pääluottamusmiehenä ja Pirkanmaan vasemmiston varapuheenjohtaja sekä Vasemmistoliiton puoluevaltuuston jäsen.

Elämme erittäin ikäviä aikoja. Juuri kun olemme alkaneet oppimaan elämään koronan kanssa, Euroopassa soditaan.

Olin aamulla puhumassa Pälkäneellä punaisten haudalla ja tutustuin puhetta kirjoittaessani pälkäneläisten punaisten kohtaloon. Oli todella pysäyttävää huomata, että 149 kuolleesta pälkäneläisestä ainoastaan 17 kaatui sodassa. 57 kuoli vankileirillä, 41 teloitettiin ja 34 katosi ja heitäkin suurin osa todennäköisesti teloitettiin. On pysäyttävää ajatella sitä, kun seuraa tämän hetken tapahtumia Ukrainassa. Vaikka olemme monissa asioissa ihmiskuntana edistyneet, niin ihmiset pystyvät edelleen sanoin kuvaamattomiin julmuuksiin.

Kunnia aatteen ja vakaumuksen puolesta kaatuneiden muistoille myös täällä Kangasalla. Ja rauha myös Ukrainassa käytävän sodan uhreille.

Kun hoitajat aloittivat perustellun ja laillisen lakkonsa, vertasi HUS:n ylilääkäri Markku Mäkijärvi tilannetta Ukrainassa käytävään sotaan. Vaikka Mäkijärvi vertausta myöhemmin pahoitteli, ei kyseessä ollut vahinko, vaan kommentti toi esiin hyvin yhden suurimmista ongelmista niin hoitoalalla kuin työelämässä laajemmin, ymmärtämättömän ja ylimielisen johtamisen. Tämä sotatila on jatkunut jo yli vuosikymmenen ja jos emme tähän viimeistään nyt herää, niin tämä sotatilanne romahduttaa terveydenhuollon lopullisesti.

Siitä ei ole kuin vaivaiset kaksi vuotta, kun korona iski Suomeen ja hoitajia ja muita julkisen sektorin työntekijöitä ylistettiin arjen sankareina, jotka eivät voineet jäädä etätöihin vaan etulinjassa taistelivat pandemiaa vastaan. Erilaisia maamerkkejä ja taloja valaistiin, sen sijaan rahallisesti muistettiin huomattavasti vähemmän.

Hoitajapulasta on puhuttu vuosia ja vuosia. Suurimpia syitä ovat työn vaativuuteen nähden liian pieni palkka, liian alhaiset henkilöresurssit, heikot työolot, kuormittavat työajat ja kuten ylilääkäri Mäkijärvi hyvin todistaa, usein huono ja ymmärtämätön johtaminen.

Sen sijaan, että keskityttäisiin näihin ongelmiin, ratkaisuja etsitään heikentämällä kelpoisuusvaatimuksia ja hamstraamalla hoiva-avustajia ulkomailta, kuten Tampereen ja Turun kaupungit Filippiineiltä. Tällaiset ratkaisut ovat äärimmäisen ongelmallisia monellakin tapaa. Ensinnäkin alennetaan meillä osaajien kelpoisuusvaatimuksia ja ammattitaitoa, ja toisaalla edistetään entisestään aivovuotoa maista, joissa on huomattavasti suurempi tarve koulutetulle työvoimalle, samalla kun meillä on yli 70 000 hoitoalan ammattilaista vaihtanut alaa.

Hoitajapulaa ei myöskään poisteta pakkolailla, joka estää lailliset työtaistelutoimet. On pöyristyttävää, että jo nyt toteutuneiden lakkojen aikana suojelutöissä oli paikka paikoin enemmän työntekijöitä kuin normaaliaikana. On myös järkyttävää, että hoitajalakkoa murrettiin pakkolailla vedoten löyhästi potilasturvallisuuteen. Tehyn tietojen mukaan potilasturvallisuus vaarantui lakkojen jälkeen yli 1200 kertaa alle viikon aikana. Ylivoimaisesti suurimpana syynä on liian alhainen määrä hoitajia. Missä kohtaa tässä on se kuuluisa työnantajan vastuu? Näissä työtaisteluissa ei ole kyse vain tästä päivästä vaan koko alan ja meidän kaikkien tulevaisuuden turvasta. Siihen pitää herätä viimeistään nyt!

Vaikka julkinen keskustelu keskittyy korostuneesti hoitajiin, ovat työehtosopimukset katkolla myös muilla tärkeillä yhteiskunnallisilla toimijoilla, kuten sosiaalialalla, kouluissa, päiväkodeissa, jne. Kaikki kriittisiä yhteiskunnan toimivuudelle. Elintärkeä sosiaalipuoli jää usein keskusteluissa sivuosaan, kuten jäi myös sote-vaaleissa, vaikka alan arvo on yhteiskunnalle kiistaton. He pitävät huolta avuntarvitsijoista. Ilman heidän korvaamatonta panostaan emme pärjäisi.

Myös he ansaitsevat teollisuutta korkeammat palkankorotukset. Minulla ei ole yhtään kateutta heidän palkankorotus tavoitteita kohtaan. Julkinen sektori on tämän yhteiskunnan selkäranka ja siihen voin tukeutua, kun minulla tai läheisilläni on avun tarve suurin. He ovat hyvinvointi yhteiskunnan perusta ja minä maksan ilomielin lisää veroja, jotta nämä raudanlujat ammattilaiset saavat ansaitsemansa palkan ja työolot.

Nyt kun tuota kateus -aihetta sivuttiin, niin mennään paperityöntekijöiden lakkoon.

UPM:n Jussi Pesonen ja Nalle Wahlroos käyttivät 112 päivää ja 300 miljoonaa euroa osakkeen omistajien rahoja ideologiseen sotaansa ay-liikettä ja omia työntekijöitään vastaan. Tasan ja ainoastaan tästä oli kyse. UPM teki niin kovaa tulosta, että toimitusjohtaja Pesonen sai miljoonabonukset. Tässä oli kyse ainoastaan kahden eläkkeen kynnyksellä olevan katkeroituneen miehen viimeisestä ideologisestä taistosta. Ei ole miljonääreillä helppoa.

Kallis lakko oli myös paperiliitolle ja ay-liikkeelle. Se maksoi noin 20 m€, mutta tämä toiminta kuuluu ay-liikkeen ytimeen. UPM:n lakko on malli mitä työnantajapuoli ja oikeisto aidosti tarkoittavat paikallisella sopimisella. On totta, että suuri osa työnantajista osaa sopia yhdessä ay-liikkeen ja henkilönedustajien kanssa reilusti asioista, kuten Stora-Enso ja Metsä Group tekivät. Sitten on UPM:n kaltaisia diktaattorimaisesti johdettuja yrityksiä, jotka ovat valmiita maksamaan sen 300 m€ työehtojen heikentämisestä ja työntekijöiden kurittamisesta. Tämän vuoksi Suomen työmarkkinoilla on niin vaikea asioista sopia. Myöskään paperiliittolaisille ei tarvitse olla kateellinen. He taistelivat myös muiden työntekijöiden puolesta, kun eivät taipuneet palkattomaan työajan pidennykseen.

Vuoden päästä käydään jälleen eduskuntavaalit. Tällä hetkellä meillä on lähihistorian vasemmistolaisin hallitus, joka onkin tehnyt erinomaista työtä äärimmäisen vaikeissa poikkeusoloissa. Hallitus on saanut aikaan oppivelvollisuuden pidentämisen ja maksuttoman toisen asteen, sote-uudistuksen, aktiivimallin purun, vanhempainvapaan uudistuksen, jne.

Toki huonojakin päätöksiä on tehty, kuten eläkeputken purku ja ansiosidonnaisen euroistaminen. Näistä päätöksistä huolimatta on tärkeää muistaa, että tämä hallitus on tehnyt paljon eriarvoistamiskehityksen pysäyttämiseksi.

Nyt olemme menossa poikkeusoloissa kohti eduskuntavaaleja ja tämä näkyy etenkin bensa-asemilla. Ja kyllä se omaakin rahapussia älyttömän kovaa kirpaisee. Tässä tilanteessa on kuitenkin hyvä muistaa, että bensapumpulla on kivempi käydä, kun työehdot, palkkaus ja työelämän säännöt ovat edes jotenkin säädyllisellä tasolla, eikä kikyillä pilattu.

Lopuksi haluan puhua hieman solidaarisuudesta.

Osallistuin kuukausi sitten hoitajien mielenosoitukseen. Puin ylleni SEL:n lakkoliivin ja halusin tulla osoittamaan heille solidaarisuutta. Heti ensimmäinen henkilö, jonka kanssa juttelin, hieman ihmetteli miksi minä selliläisenä siellä olin, kysyen onko kotona hoitaja, jonka puolesta olen paikalla. Totta onkin, että vaimoni on hoitaja, mutta en minä siellä sen takia ollut, vaan osoittamassa ihan pyyteetöntä tukea heidän taistolleen. Vaikka kyseessä oli vain yksittäinen kommentti, niin se jäi minua vaivaamaan. Onko ay-liikkeen sisäinen solidaarisuus katoamassa?

Se ei sinällään olisi ihme, sillä kyllä niin lujaa oikeisto ja media yrittävät lyödä kiilaa ay-liikkeen sisälle, eikä ay-liikettä muutenkaan julkisuudessa kovin reilusti kohdella. Vuosi sitten keväällä raidetyöläisten lakon aikana Hesari pääkirjoituksessaan syyllisti lakkolaisia oikein kunnolla koronan varjolla, viitsimättä mainita lakon taustoja, eli sitä että työnantaja keskeytti neuvottelut äkisti ja pyrki lisäämään työaikaa 200 tuntia vuodessa ilman korvausta.

Samaa oli luvassa tänä keväänä, kun samainen aviisi suuren ääneen ilmoitti pääkirjoituksessaan, että nyt ei ole oikea aika lakkoilla. Kyseissä kirjoituksessa tuli kyllä ilmi mitä mittavia heikennyksiä UPM:n johto vaati ja mitä myönnytyksiä Paperiliitto oli jo antanut, mutta sekään ei aiheuttanut mitään kritiikkiä työnantajan vaatimuksia kohtaan. Hesarille kompromissi on selkeästi sellainen, jossa työnantaja sanelee miten mennään ja työntekijät saavat tyytyä siihen. On käsittämätöntä vaikkei yllättävää, että media käsittelee edelleen silkkihansikkain UPM:n johtoa vaikka tappiot olivat noin suuret. Jokainen voi miettiä millaiset otsikot olisivat, jos lakko olisi johtunut työntekijöiden vaateista! Ja sitten ihmiset puhuvat vielä vihervassarimediasta. Naurattaisi jos ei itkettäisi.

Minä usein mietin, miltä itseltä mahtaisi tuntua UPM:n työntekijänä, kun työnantaja maksaa mieluummin 300 m€ vain siksi, että saisi maksaa minulle hieman vähemmän palkkaa. Tai että kunta-alan työnantajat haluavat säätää pakkolait ja hakea halpatyövoimaa rajojen ulkopuolelta, kuin parantaa palkkausta ja työoloja. Tämä on helvetin surullista. Etenkin tämän vuoksi me tarvitsemme yhtenäistä ja solidaarista ay-liikettä ja yleisemminkin vasemmistolaista aatetta.

Muutama viikko sitten vanhempi tyttäreni kysyi: “Isi miks sä puhut niin usein solidaarisuudesta?”

Alkoi hymyilyttää. En ainakaan tiedostanut puhuvani kotona poikkeuksellisen paljon solidaarisuudesta. Kerroin sitten mitä solidaarisuus itselle merkitsee. Se tarkoittaa yhteisöllisyyttä, yhteistyötä ja pyyteetöntä apua ja tukea, niille ketkä sitä tarvitsevat. Kerroin esimerkin, että jos vaikka opettaja teidän mielestä kohtuuttomasti komentaa jonkun oppilaan nurkkaan seisomaan, niin te voitte solidaarisuudesta mennä hänen tuekseen sinne nurkkaan. Ainakaan vielä ei ole tällaisesta Wilma-viestiä tullut. Nyt kun olen asiaa syvällisemmin pohtinut, solidaarisuus on minulle lähimmäisen rakkauden muoto. Auttaa ja tukea toisia, ilman vaadetta vastapalvelukseen, olemista heikomman puolella. Välillä myös vahvemman, sillä myös vahva tarvitsee tukea ja solidaarisuutta.

Olemme jatkuvassa murroksessa ja tässä murroksessa on huutava tarve sosiaaliselle oikeudenmukaisuudelle, solidaarisuudelle ja vahvalle yhtenäiselle vasemmistolaiselle aatteelle, oli se puoluekirja sitten mikä hyvänsä.

Kun ajat ja äänenpainot ovat kovia, usein niiden keskellä kaivataan vahvoja johtajia ja kovia arvoja. Itse kuitenkin uskon vahvasti siihen, että kovat ajat eivät vaadi kovia vaan nimenomaan pehmeitä arvoja. Nämä ajat vaativat heikommista huolta pitämistä, solidaarisuutta ja lähimmäisen rakkautta. Leikkauksilla vähävaraisilta ei lisätä hyvinvointia ja aseilla ei saada kestävää rauhaa. Tämän maan hyvinvointi on rakennettu nimenomaan vasemmistolaisella aatteella ja sillä se hyvinvointi turvataan myös jatkossa.

Oikein hyvää ja rauhaisaa vappua! Rakkautta, rauhaa ja solidaarisuutta hyvät toverit.

 

2. huhti, 2022

Naton itälaajeneminen on Versaillesin uusinta

Jorma Mäntylä
Kangasala

Yhdysvaltain entinen ulkoministeri Henry Kissinger esitti jo Krimin valtauksen jälkeen 2014, että Ukrainan ei pitäisi liittyä Natoon. Hän toisti näkemyksensä huhtikuussa 2021. Jos Ukrainaa työnnetään ja vedetään väkisin Natoon, vastakkainasettelu jyrkkenee ja eskaloituu sodaksi.

Naton itälaajeneminen on Venäjän alistamista samaan tapaan kuin Saksaa nöyryytettiin ensimmäisen maailmansodan jälkeen Versaillesissa 1919. Poliittiset ja sotilaalliset seuraukset ovat olleet samantapaisia. Molemmissa maissa pääsi valtaan äärioikeistolainen kiihkokansallinen militarismi.

Henry Kissingerin varoituksia ei kuunneltu ja 98-vuotiaan veteraanidiplomaatin ennustus toteutui Venäjän hyökättyä Ukrainaan 24.2. Ennustus perustui laajaan Euroopan ja Ukrainan historian tuntemukseen. Ajattelunsa perusteet Henry Kissinger esitti väitöskirjassaan Restauroitu maailma. Metternich, Castlereagh ja rauhan ongelmia 1812-1822. Se hyväksyttiin vuonna 1954 Harvardin yliopistossa.

Restauroitu maailma on poliittisen historian tutkimus vallankumouksellisten ja konservatiivien taistelusta ja miten kaksi valtiomiestä loi pitkäaikaisen rauhantilan Eurooppaan Napoleonin sotien jälkeen. He olivat Itävallan pääministeri Klemens von Metternich (1773-1859) ja Britannian ulkoministeri Robert Castlereagh (1769-1822). Kissinger ihailee erityisesti Metternichiä ja pitää tätä esikuvanaan. Metternichistä tuli Wienin kongressin jälkeen konservatiivisen Euroopan johtaja.

Tutkimus alkaa vuodesta 1812 ja Napoleonin murskatappioon päättyneestä hyökkäyksestä Venäjälle. Kissinger tarkastelee miten Metternich ja Castlereagh onnistuivat rakentamaan Wienin kongressissa 1815 koko Eurooppaa vakauttaneen sopimusjärjestelmän. Tutkimuksen ydinkysymys on miksi Wienin kongressi 1815 onnistui, kun Versaillesissa 1919 epäonnistuttiin? Kissinger katsoo, että Wienistä 1815 alkoi lähes sata vuotta kestänyt rauhallinen tila, kun Versaillesin jälkeen vain 20 vuotta myöhemmin puhkesi tuhoisa toinen maailmansota. Tutkimuksen sivulla yksi Kissinger esittää Versaillesin rauhan 1919 varoittavana esimerkkinä miten valistuneiden valtiomiesten ei tule toimia. Saksassa Versailles sai nimen häpeärauha, Schandfrieden. Se johti Hitlerin valtaannousuun ja toiseen maailmansotaan.

Napoleonin sodissa 1803-1815 Ranska yritti viedä vallankumousta koko Eurooppaan. Sodissa kuoli 1,2 miljoonaa ihmistä, 1,5 miljoonaa haavoittui ja vammautui sekä 2,5 miljoonaa vangittiin tai katosi. Napoleonin Grande Armée tuhoutui lähes kokonaan Venäjän sotaretkellä, jossa puoli miljoonaa miestä kaatui tai jäi vangiksi.

Klemens Metternich aloitti valmistautumisen sotien jälkeiseen aikaan jo ennen Napoleonin Venäjän retkeä. Hän loi hyvät diplomaattiset suhteet mannermaasulkemuksesta kärsineeseen Englantiin ja ulkoministeri Castlereaghiin. Napoleonin armeija oli murskannut Preussin, joten Metternichin tukena oli kuningas Fredrik Vilhelm III. Venäjän Aleksanteri I auttoi merkittävästi Napoleonin kukistamisessa, joten yhteistyösuhde muodostui helposti. Itävallan armeijan operaatiot Napoleonin sodissa sovitettiin yhteen diplomaattisten ponnistelujen kanssa.

Ulkopoliittisen realismin hengessä Metternich ja Castlereagh halusivat luoda neljän maan keskinäisen tasapainotilan, equilibriumin. Vakaan tasapainon saavuttaminen on vaikeaa, mutta se toteutuu, kun yhdelle valtiolle tai valtaryhmittymälle on riski pakottaa muut tahtoonsa. Jos tasapainotilan joku osapuoli yrittää saada etuja muiden kustannuksella, seuraa muiden vastatoimia, joista se kärsii ja edut kyseenalaistuvat. Sodan haitat ovat etuja suuremmat. Jos yhden maan heikkoutta käytetään hyväksi, se kokoaa voimansa, etsii liittolaisia ja pyrkii palauttamaan asemansa. ”Ulkopoliittisissa ratkaisuissa kansakunta sovittaa käsitystään itsestään muiden käsityksiin”, Kissinger kirjoittaa ja varoittaa rankaisevasta rauhasta. Siinä voitettu vihollinen murskataan niin, että se on jatkossa kyvytön taistelemaan. Sen vastakohta on toimia voitetun vihollisen kanssa niin, ettei se enää halua sotia.

Rankaiseva rauha tekee mahdottomaksi hyväksyntään perustuvan rauhan ja vakauden. Wienin kongressin aikana 1815 Britanniassa vaadittiin Ranskalle kostoa ja kunnon rangaistus. Lordi Castlereagh vastasi:

”Vaatimuksenne Ranskalle asetettavista strategisista rajoitteista menee liian pitkälle. Todellinen puolustus ja turvallisuus tulee takuusta, joka tulee siitä tosiasiasta, että he eivät voi koskea sinuun julistamatta sotaa kaikille jotka haluavat säilyttää asiat nykyisellään."

Voimakkailla valtioilla on taipumus yliarvioida valtaansa ja siten horjuttaa tasapainoa. Vaarallisin on voittajan valta. Metternich ja Castlereagh tunnistivat ongelman ja ratkaisivat sen Wienissä 1815 kutsumalla mukaan Napoleonin sodat hävinneen Ranskan kuuluisa ulkoministeri Charles Maurice de Talleyrand (1754-1838). Neljän maan johtoryhmästä tuli viisikko. Euroopan uudet rajat piirrettiin yhdessä Ranskan kanssa. Metternich liittoutui Talleyrandin Ranskan kanssa ja piti samalla kurissa Preussia. Talleyrandin ansiosta Ranskaa ei nöyryytetty Wienissä, vaan se sai vähäisin muutoksin pitää vuoden 1792 rajat.

Versaillesiin 1919 ei kutsuttu lainkaan häviäjiä Saksaa ja Venäjää. Saksalle ilmoitettiin, että allekirjoitatte rauhansopimuksen tai maa miehitetään.

Wienissä 1815 kuunneltiin myös Napoleonin hyökkäyksen kohteeksi joutunutta Venäjää. Syvästi uskonnollinen Aleksanteri I halusi turvatakuut. Keisari esitti allianssia, jonka osapuolet sitoutuivat auttamaan toisiaan uudistusliikkeitä sekä ulkoisia ja sisäisiä vallankumouksia vastaan. Syntyi Venäjän, Preussin ja Itävallan Pyhä allianssi. Venäjä hyväksyi Galitsian liittämisen Itävaltaan, kun Ukrainan alue jaettiin. Läntinen Ukraina liitettiin Itävaltaan ja itäosa jäi Venäjälle. Itävallasta ja Venäjästä tuli rajanaapureita. Ukrainan 103-vuotinen jako selittää yhä miksi maan läntiset ja itäiset osat ovat kehittyneet aivan erilaisiksi.

Englanti ei tullut mukaan Pyhään allianssiin, koska lordi Castlereagh ei hyväksynyt sopimukseen kuulunutta toisen maan sisäisiin asioihin puuttumista.

Wienissä synnytettiin 1815 satavuotinen ”Euroopan orkesteri”. Britannia sai haluamansa merten vapauden, kun mannermaasulkemus päättyi. Brittiläinen imperiumi jättilaivastoineen nousi 1800-luvulla maailman johtavaksi suurvallaksi. Euroopan mannermaata hallitsi Itävalta. Klemens Metternich soitti Euroopan orkesteria. Hän sai lisänimen ”Euroopan pääministeri”. Metternich ja Castlereagh päättivät asioista Castlereaghin kuolemaan 1822 asti.

Tässä näkyy Kissingerin ihailu Metternichiä kohtaan. Hän haluaa, että Yhdysvallat toimii samoin ja soittaa ”maailman orkesteria”. Väitöskirjan nimi Restauroitu maailma viitannee siihen, että Kissinger halusi olla ”maailman pääministeri”. Yhdysvaltain ulkoministeriksi hän pääsikin.

Wienin kongressia ja Henry Kissingerin tulkintaa siitä on jälkeenpäin paljon arvosteltu. Se vain palautti valtaan aatelisia ja kuninkaita. Se oli paha virhe Euroopan nousevan kapitalismin oloissa. Konservatiivien Pyhä allianssi ei kyennyt estämään kapinoita ja vallankumouksia. Ranskassa puhkesi uusi vallankumous 1830 ja restauraatiossa valtaan nostettu vihattu Bourbon-sukuinen kuningas Ludvig XVIII syöstiin vallasta. Surkea oli myös Klemens Metternichin kohtalo. Nousevan kapitalismin ristiriidat räjähtivät elintarvikepulana vallankumousvuonna 1848. Itävallassa puhkesi lakkoja ja mielenosoituksia. Keisari Ferdinand I luopui kruunusta ja Metternich joutui eroamaan. Hän lähti maanpakoon Lontooseen. Loppuelämänsä hän varoitteli katkeroituneena vallankumousten vaaroista.

Vasemmalta on puolestaan huomauteltu Pyhän allianssin taantumuksellisuudesta. Se oli epätoivoinen yritys estää kapitalistisen talouden edellyttämien liberaalien perusoikeuksien toteutuminen. Karl Marxin ja Friedrich Engelsin kirjoituksissa on tulikiven katkuista kritiikkiä Pyhää allianssia vastaan. Patavanhoillinen konservatiivi Metternich oli kykenemätön ymmärtämään, että kapitalistiset tuotantosuhteet tuottavat eriarvoisuutta, joka purkautuu ajoittain lakkoina ja vallankumouksina. "Jumalan avulla voitan saksalaiset vallankumoukselliset, kuten voitin maailman valloittajan", hän uhosi 1819.

Kissingerille on huomautettu, että Wienin kongressia seurannut rauhantila katkesi jo 1854 väkivaltaisessa Krimin sodassa. Wienin kongressin päätös antaa Itävallalle miehitysvyöhyke Italiasta Po-joen pohjoispuolelta oli myös suuri virhe, joka aiheutti veriset Italian yhdistymissodat.

Kissinger on vastannut, että hänen esityksensä ei ole täydellinen. Se on kuvaus valistuneiden valtiomiesten mahdollisuudesta luoda tasapainoinen rauhantila. Kissinger tuntee Metternichin kohtalon ja ymmärtää milloin pitää perääntyä. Ulkoministerinä hän näki Vietnamin sodan ajautuneen umpikujaan 1970-luvun alussa. Yhdysvallat saattoi voittaa vain ydinasein. Vietnamista piti päästä pois ja niin syntyi Pariisin rauha 1973, josta Kissinger sai Nobelin rauhanpalkinnon.

Henry Kissingerin arvio Versaillesin epäonnistuneesta pakkorauhasta eli tulitauosta on silti kestävä. Antamissaan haastatteluissa hän ymmärtää, että Venäjää kohdeltiin Neuvostoliiton hajoamisessa 1991 kuten Saksaa 1919. Sekasortoisessa tilassa olleelle sairaan Boris Jeltsinin Venäjälle annettiin vain epämääräisiä lupauksia, joita ei pidetty. Naton itälaajeneminen oli samantapaista mitä Saksalle tehtiin 1919 Versaillesissa. Seuraus oli samankaltainen, nationalismin ja militarismin nousu Venäjällä.

Emeritusprofessori Vesa Oittinen luonnehtii Putinin hallintoa: ”Putinin ’hovifilosofiksi’ on mainittu Ivan Iljin, valkokaartilainen emigranttiajattelija, joka myöhemmin teki yhteistyötä natsien kanssa. Vaikuttajiin lukeutuu samoin geopoliitikko ja Heidegger-fani Aleksandr Dugin. Molemmat edustavat tyypillistä äärioikeistolaista ajattelua, Dugin sen Alain de Benoistilta ym. saamassa ’nouvelle droite’-muodossa. Ei ole aivan aiheetonta luonnehtia Putinin hallintoa äärioikeistolaiseksi diktatuuriksi. Sama merkitysten tyhjentyminen ja jopa päinvastaiseksi kääntyminen luonnehtii myös [Putinin sotaretkeä tukevaa] Venäjän kommunistipuoluetta. Gennadi Zjuganov on korvannut marxilaisuuden ’valtiopatriotismilla’ ja geopolitiikalla.” Oittisen mukaan Venäjällä ei ole oikeita vasemmistopuolueita.

Henry Kissinger arvosteli 2014 Washington Post-lehdessä sodan toista osapuolta Ukrainaa. Se oli ollut itsenäinen vasta 23 vuotta. Politiikka oli ollut sekasortoista ja väkivaltaista, johtajat kokemattomia: ”Johtajat eivät ole oppineet kompromissien taitoa, vielä vähemmän heillä on historiallista näkökulmaa. Poliitikoilla on pyrkimys pakottaa vastahakoiset etniset alueet alistumaan toisen tahtoon”, hän kirjoitti. Artikkelissa hän esitti nelikohtaisen ohjelman sodan välttämiseksi: 1. Ukrainalla on oikeus valita vapaasti taloudellinen ja poliittinen suuntautumisensa, myös Euroopan kanssa. 2. Ukrainan ei pidä liittyä Natoon. 3. ”Viisaat Ukrainan johtajat valitsevat sovintopolitiikan maansa eri osien välillä. Kansainvälisesti heidän tulisi noudattaa Suomen linjaa. Tämä kansakunta on itsenäinen. Se tekee yhteistyötä lännen kanssa, mutta välttää huolellisesti vihamielisyyttä Venäjää kohtaan.” 4. Venäjä tunnustaa Ukrainan suvereniteetin Krimin suhteen. Ukrainan tulee vahvistaa Krimin autonomiaa kansainvälisten tarkkailijoiden valvomissa vaaleissa. Sevastopolin asemasta sovitaan erikseen.

Kissinger ei ole yksin. Arvostettu kansainvälisen politiikan professori John J. Mearsheimer kirjoitti 2014: ”Ukrainan kriisi osoittaa, että realistinen ulkopolitiikka on edelleen relevanttia. Valtiot, jotka jättävät tämän huomiotta, ajautuvat vaaraan. Yhdysvaltain ja Euroopan johtajat epäonnistuivat yrittäessään tehdä Ukrainasta lännen linnoituksen Venäjän rajalle. Kun seuraukset ovat paljastuneet, olisi vielä suurempi virhe jatkaa tätä väärin perusteltua politiikkaa.”

Ukrainan liittyminen Natoon nykyoloissa on bensiinin kaatamista liekkeihin. Naton itälaajenemisen jatkaminen pohjoiseen laajentaisi sodan uhkaa. ”Rauha, joka perustuu myytteihin vihollisesta, on aselepo. Se on houkutus kostosotaan”, Kissinger kirjoittaa väitöksessään s. 138.

Lähteitä

Ahdesmäki, Harri: Naton laajenemisesta itään. Kotimaa 28.2.2022.

The Economist 22.4.2021: How should leaders deal with today's great global standoff? Anne McElvoy talking with Henry Kissinger.

Kissinger, Henry: To settle the Ukraine crisis, start at the end. Washington Post 5.3.2014.

Kissinger, Henry: A World Restored: Metternich, Castlereagh and the Problems of Peace 1812-1822. Boston 1973: Houghton Mifflin Co.

Mearsheimer, John J.: Why the Ukraine Crisis Is the West’s Fault? The Liberal Delusions That Provoked Putin. Foreign Affairs: September/October 2014.

Oittinen, Vesa. Haastattelu 25.3.2022.

Volanen, Risto. Henry Kissingeristä puheen ollen. Blogi 22.1.2022.