25. touko, 2021

Kymmenien miljoonien ylijäämä hämmästytti

Kangasalan viimeisessä valtuustossa ennen kesäkuun kuntavaaleja ihmeteltiin 18,8 miljoonan euron tulosta. Valtion kunnille jakamat korona-avustukset tekevät tuloksesta tilapäisen ja kertaluonteisen.

Huimasta tuloksesta huolimatta valtuutetut olivat huolissaan tulevaisuudesta eikä suuria esityksiä hyvän jakamisesta tehty. Demarien vähäinen esitys kaupungin henkilökunnan kulttuuri- ja liikuntaetuuden korottamisesta 150 eurosta 225 euroon kaatui äänin 35-16.

Toukokuun valtuuston pääasia oli vuoden 2020 tilinpäätöksen hyväksyminen. Valtuustoryhmien puheenvuoroissa ja virkamiesten esittelyissä hämmästeltiin valtavaa tulosta: 18,8 miljoonaa euroa ja tilikauden ylijäämää 11 miljoonaa euroa. Tulos ei jää pysyväksi, vaan jo parin vuoden kuluttua mahdollisesti toteutuva sote iskee kuntiin kovaa. Kokonaisveroasteen nousua pidettiin selviönä.

Jari Haaparanta (sd) totesi, että pahin skenaario ei toteutunut. Marinin hallituksen koronatuki on ollut tarpeen eikä pelättyjä irtisanomisia tullutkaan. Pari vuotta menee vielä hyvin, sitten seuraa hämärää.

Mari Orell (vihr) piti plussatulosta yllätyksenä, ja hämmästyttävintä oli verotulojen kasvu. Yhtä hyvää ei ole luvassa jatkossa. Ylijäämästä tulisi sijoittaa ongelmien ennaltaehkäisyyn, jotta myöhemmin ei tarvitse sammuttaa tulipaloja. Stiina Lahikainen (vihr) sanoi, että henkilöstön saatavuudessa on henkilöstökertomuksen mukaan ongelmia. Sote-lautakunta esitti 16 uutta virkaa, mutta kaupunginhallitus pudotti määrän kahdeksaan. Kaupungin työnantaja-maineeseen tulee kiinnittää huomiota.

Vasemmiston ryhmäpuheenvuorossa todettiin, että Sanna Marinin hallitus on lainannut Suomelle kahdessa vuodessa lähes 30 mrd euroa ja julkisen talouden alijäämä on noussut 12,9 mrd euroon. Näin Suomi rikkoo EU:n perussopimuksia ja EMU-kriteereitä. Ollaan siirtymässä omalaatuiseen velkatalouteen, jossa sopimuksia ja sääntöjä tietoisesti rikotaan. Siksi tulevan ennakointi on lähes mahdotonta.

Mikä Ollilan (kok) mukaan ylijäämästä huolimatta on elettävä niin, että pärjätään jatkossakin. Talous on pitkäkestoista, mutta nyt ei ole tietoa mihin ollaan menossa. Kokonaisuus on kummallinen. Ongelmia tulee kunnille, jotka nyt pääsivät nipin napin nollatasoon. Taseeseen tullutta rahaa pitää käyttää varautuen tulevaisuuteen. Sote taivuttaa niskoja.

Simo Arra (kesk) piti ylijäämää historiallisen suurena korona-avustuksen takia. Velkataakan kasvu pelottaa. Hankkeiden siirto olisi vapauttanut rahaa esimerkiksi Huutijärven-Sahalahden kevytväylään.

Perussuomalaisten Jussi Jokilampi ja Jari Leino kiittelivät hyvää valmistelua loistavasta tuloksesta. Säästöt onnistuttiin perumaan. Nyt voitaisiin vaikka alentaa veroa ja rakentaa uusi tenniskenttä.

Timo Keskisen (kd) mukaan muuttuvassa ja sekavassa tilanteessa investointivaraukset ovat vastuulliset. Kaupunkilaisille voisi jakaa ”pikku kivaa”, kuten koulunkäyntiohjaajia tai vastaavaa ennaltaehkäisevää.

Tilinpäätös hyväksyttiin ja tili- ja vastuuvapaudet myönnettiin.

Vaalien alla esiteltiin jälleen kasapäin valtuustoaloitteita. Kangasalle halutaan kaasuautojen tankkausasema ja kunnan pitää hankkia kaasuautoja. Kangasalan on laadittava sisäisen ohje rakennusaikaisesta sääsuojauksesta kosteuden estämiseksi. Sahalahden terveysasemalle on saatava lisää laboratoriopalveluja, koska nykyiset ajat eivät riitä. Kangasalan tulee laatia huumeiden vastainen strategia. Icehearts-toiminta tulee aloittaa Kangasalla.

Vihreiden aloite, jota vasemmisto tuki, Kangasalan ja Tampereen rajalle perustettavasta luonnonsuojelualueesta Kaukajärvelle sekä Pitkäjärvelle sai aikaan lähetekeskustelun. Perussuomalaisten Jari Leino ilmoitti vastustavansa hanketta. Luonnonsuojelualueita ei saa perustaa yksityisten maille kuulematta maanomistajia.

Jorma Mäntylä
Valtuutettu (vas.)

Lisätietoa: Vasemmiston ryhmäpuheenvuoro tilinpäätöksestä 2020