12. huhti, 2021

Kaavoituskatsaus puhutti valtuustoa: mitä rakennetaan ja kenelle?

Kaavoitusvalta on kuntien vallan peruskivi. Puhetta syntyi huhtikuun 2021 valtuustossa, kun vaalien lähestyessä esiteltiin kaavoituskatsaus. Kangasalla puolueiden välillä on eroja. Yksityismaan kaavoitus ja yhteensovittaminen liikenteen kanssa osoittavat selviä eroja. Kokoomus määrää tahdin, ja muut ovat altavastaajia.

Jussi Haavisto (kok.) kiitteli Kangasalan pitkäaikaista kaavoituslinjaa ja julisti kokoomuksen autopuolueeksi.
- Yksityisautoilu on säilytettävä. Joukkoliikennettä ja pyöräilyä on tuettava omista lähtökohdistaan, ei autoilua sortaen, Haavisto julisti.

Vasemmiston ryhmäpuheenvuorossa todettiin Kangasalan kaavoituksen pikku hiljaa kääntyvän sosiaalisempaan ja ekologisempaan suuntaan, mutta markkinavetoisella kaavoituksella on ollut haittansa. Keskustan kaavoitus loputtomine poikkeuksineen on suunnittelematonta, umpimähkäistä ja sekavaa, ja sitä symbolisoivat ruma tornihotelli ja parkkitalo. Joukkoliikenneväylien epäonnistunut kaavoitus on luonut absurdin tilan, että lähijunat eivät enää pysähdy asemilla, vaan ihmiset joutuvat kulkemaan rautatien varresta autolla Tampereelle töihin. Autopuolueen kaavoituspolitiikka on toteutunut.

Raimo Kouhia (sd.) antoi sivustatukea kokoomukselle: ihan itse on kaavoitettu, ja rakentaminen on keskitetty nauhataajamaan, ei radan varteen. Jari Markkinen (sd.) jatkoi ja totesi, että Lemettyyn ei sovi rautatiepysäkki Lamminrahkan lähiön tulevia asukkaita varten.

Timo Lehtinen (sd.) arvosteli kovin sanoin vuosi sitten valtuustossa hyväksyttyä Pitkäjärven kaavamuutosta (ks. kuntablogi 9.6.2020). Se on pilaamassa Ilkon alueen ja Pitkäjärven kaunista luontoa. Ilkonmäelle on tulossa 15-kertainen rakennusoikeuden lisäys. Lehtinen katsoi, että valtuustoa harhautettiin kesäkuussa 2020 kytkemällä kaksi yksityismaan kaavahanketta yhteen vastoin hyvää hallintoa. Hän kysyi pitäisikö asiaan palata, koska myös kaupunginhallitukselle annettiin puutteellista tietoa. Lehtistä tukivat Heikki Lyytinen (kok), Eija Eskola (vihr.) ja Tommi Rönö (sd.). ”Koplaukset eivät ole hyvää hallintoa”, Rönö sanoi. Rajan takaa Tampereelta on jo kyselty miksi tällainen luontohelmi ollaan tuhoamassa. Kaavahanketta tuki vain Jari Leino (ps.), jonka suku hyötyy yksityismaan kaavoituksesta alueella.

Elinympäristöjohtaja Sirkku Malviala kuittasi kritiikin toteamalla, että kahden kaavan koplauksia ei jatkossa tule.

Muutostalousarvion kohdalla vihreät ja demarit äityivät kehumaan Sanna Marinin hallituksen anteliasta rahanjakoa, joka on tuonut Kangasalalle niin paljon korona-avustuksia, että suunniteltua 15 hengen henkilöstövähennystä ei tarvitse toteuttaa. ”Kunnan maine paranee. Epävarmuus ei houkuttele, vaan luo huonon työnantajan kuvan”, kehuivat Eija Eskola (vihr.) ja Anne-Mari Thomassen (sd.).

Demarit saivat vastauksen aloitteeseensa, että Tampereen seudulla ei oteta käyttöön liikenteen ruuhkamaksuja. Kangasalan demarit ovat 40 vuotta hyväksyneet kaavoituksen, joka pakottaa työmatka-autoiluun Tampereelle joukkoliikenneväylien varrelta.

Kokoomus jätti illan päätteeksi hämmästyttävän valtuustoaloitteen, jossa esitettiin julkisen terveydenhuollon palvelujen parantamista! Puolue on yleensä puhunut yksityisten terveyspalvelujen puolesta. Nyt Kangasalan kokoomus esittää, että Kangasalan terveyskeskus järjestää viikonloppujen kiirehoitoa niin paljon kuin se olisi mahdollista ilman laboratorio- ja kuvantamispalveluja. Aloitteen mukaan ”...tietoomme on tullut tapauksia, joissa lapsiperheet ovat puutteellisen kiirehoidon perusteella hylänneet Kangasalan asuinkuntavaihtoehtona.”

Kuka onkaan ollut ajamassa alas Kangasalan julkisia palveluja? Terveyskeskuksen ilta- ja viikonloppupalvelujen puute on ohjannut potilaita kokoomuksen halun mukaisesti yksityisille terveysasemille. Kun tulokset eivät ole olleet toivottuja, nähdään kokoomuksen 180 asteen täyskäännös.

Jorma Mäntylä
Valtuutettu (vas.)

Lisätietoa:

Kangasalan vasemmisto kaavoituskatsauksesta 12.4.2021.