9. maalis, 2021

Valtuusto pikakokousti – aloitteita lisää

Kangasalan maaliskuun 2021 valtuusto hoitui 50 minuutissa, kun hankalat asiat poistettiin aluksi esittelylistalta. Kuntavaalien siirto kesäkuulle ei hillinnyt valtuustoaloitteiden määrää, vaan niitä jätettiin viisi lisää.

Kiristyneen koronatilanteen takia peräti 33 valtuutettua osallistui kokoukseen etänä Teams-ohjelman välityksellä. Tällä kertaa kahden valtuutetun etäyhtedet pätkivät, joten alkuun päästiin 10 minuuttia myöhässä.

Kokouksesta odotettiin vaalien alla kiinnostavaa, mutta valtuuston puheenjohtajan Hanna Laineen (sd) esityksestä valtuuston työjärjestyksen muutos ja palkkiosääntö poistettiin listalta.

Palvelutalon rakentaminen Sahalahdelle innosti Pekka Lahden (sd) kehumaan miten Kangasala lisää pitkästä aikaa omaa palvelutuotantoa, josta liikaa on luisunut yksityisille. Sote-keskuksen toimintakuluihin myönnettiin 1,9 miljoonan euron ylitysoikeus Covid19-koronaviruksen aiheuttamien kustannusten nousun takia.

Valtuuston kokouksen loppuaika oli valtuustoaloitteiden esittelyä. Niitä jätettiin nyt viisi, joten vaalien alla jätettyjen aloitteiden määrä on nyt 19. Taloudellisesti ja ekologisesti tärkein aloite oli vasemmistoliiton ja vihreiden valtuustoryhmien allekirjoittama esitys metsien hoidon toimintamallin valmistelemisesta. Suurimmilla kaupungeilla ja metsänomistajilla sellainen on, mutta Kangasalan suuresta 2249 hehtaarin metsäomaisuudesta ei ole valtuuston hyväksymää toimintamallia.

Muut aloitteet käsittelivät koulukiusaamista, vesiyhtiö Tavasesta irtautumista, varhaiskasvatuksen nepsy-ongelmia sekä aurinkokeräimien toimenpidemaksun poistamista.

JORMA MÄNTYLÄ
Valtuutettu (vas)