10. huhti, 2018

Jätevettä ja aloitteita

Huhtikuun Kangasalan valtuusto oli puolen tunnin pikakokous. Kaupunki sitoutui omavelkaiseen takaukseen Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy:lle. Valtuustoaloitteista saatiin tilannekatsaus ja Vasemmistoliitto jätti aloitteen työttömyysturvan aktiivimallista Kangasalla.

Taloudellisesti merkittävin päätös oli sitoutuminen 23,7 miljoonan euron takaukseen Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy:lle. Sulkavuoreen nousevan jätevesipuhdistamon kustannusarvio on 310 miljoonaa, mistä Kangasalan osuus on 7,65%. Keskuspuhdistamo Oy:n suurin omistaja on Tampere. Sillä on 71,2% omistusosuus ja täydellinen määräysvalta. Puhdistamon rahoitukseen yritetään saada Euroopan investointipankin 150 m€ laina. Tampere rahoittaa osuuttaan kaavoittamalla ja myymällä nykyisen Viinikanlahden puhdistamon maita rakentajille.

Sulkavuoren laitos valmistuu 2023 (havainnekuva: Ramboll). Siihen asti toimii Viinikanlahden puhdistamo, minne myös Kangasalan jätevedet on johdettu vuodesta 1980. Kunta laski jätevetensä 1959-80 pieneen Kirkkojärveen saastuttaen sen pahoin.

Valtuustoaloitteiden seurannassa todettiin, että 14 aloitetta on käsitelty loppuun ja seitsemän käsittely on kesken. Kuntalaisaloitteita tehtiin 2017 kolme. Kangasalan kaupungiksi muuttamisen kumoaminen ja aiheesta järjestettävä kansanäänestys eivät johtaneet toimenpiteisiin. Sen sijaan hyväksyttiin Kangasalan luonto ry:n kuntalaisaloite Lemposten lehdon luonnonsuojelualueen perustamisesta ja osoittaminen luontolahjana satavuotiaalle Suomelle –kampanjaan.

Iikka Nikkinen (vas.) esitteli valtuustoryhmän aloitteen työttömyysturvan aktiivimallin toteutumisesta Kangasalla. Lisätietoja on alla olevassa linkissä.

Kokouksen päätteeksi kukitettiin eläkkeelle jäävä sivistystoimen johtaja Leena Pajukoski.

Jorma Mäntylä
Valtuutettu (vas.)

Vasemmiston aloite työttömyysturvan aktiivimallista Kangasalla.